Keskustelufoorumit
Keskustelufoorumit
Oppimistavoitteet
- Tutustumme foorumeihin yleisesti ottaen
- Osallistumme foorumikeskusteluun
Saatteeksi
Nyt kovasti huudossa oleva yhteisöllisyys ei ole internetissä mitään uutta, päinvastoin. Tietoliikennetekniikka on aina tarkoittanut ihmisten eikä ainoastaan koneiden välisen kommunikoinnin mahdollistavaa teknologiaa. Jo ennen internettiä BBS-järjestelmät yhdistivät ihmisiä kiinnostuskohteen tai kotipaikkakunnan perusteella ja sähköposti oli välittömästi hittipalvelu kun varsinainen internet kehitettiin. Internetissä keskustelua käytiin ensin Usenetissä sekä sähköpostilistoilla ja webin nopeasti yleistyessä 90-luvulla perustettiin monenlaisia web-selaimella käytettäviä keskustelupalstoja. Tälläisiä kutsutaan yksinkertaisesti foorumeiksi.
Yleensä foorumit asustelevat jonkun sivuston osiona ja keskustelu käsittelee samaa aihetta kuin muu sivusto. Keskustelutilan tarjoaminen on eräs tapa antaa tiedonvaihdolle ja yhteisöllisyydelle mahdollisuus muodostua. Ilmaa siipiensa alle saaville keskustelupalstoille kertyy ihmisten tuoman panoksen myötä valtavan arvokasta tietoa jota muualta on vaikea löytää. Sisältö ei aina ole missään kovin lukijaystävällisessä muodossa, vaan pirstaloituneena pitkin poikin keskusteluja. Kunnon foorumiohjelmistot tarjoavatkin hyvän haun ja usein joitain keskusteluja voidaan merkitä stickyiksi, jolloin ne eivät hautaudu arkistojen kätköihin vaan näkyvällä paikalla aihelistauksen alussa.
Joillekin foorumeille on rekisteröitävä nimimerkki. Samalla on mahdollisuus antaa itsestään hieman tietoa muiden tarkasteltavissa olevaan profiiliin, vähän kuten jo tutuissa blogipalveluissakin. Blogeista poiketen uuden keskustelun voi foorumilla aloittaa kuka tahansa käyttäjä.
Nimimerkkien käytön sallimista tai kieltämistä pidetään usein hyvin merkittävänä tekijänä keskustelun luonteeseen. Käsitys, että nimimerkillä tai anonyymisti osallistumisen mahdollisuus johtaa poikkeuksetta loanheittoon ei suinkaan ole harvinainen.
Netiketti (engl. netiquette) on vanha, Internetin myötä muodostettu ja epävirallinen joukko yleisesti hyvinä pidettyjä ohjeita joilla on tarkoitus opettaa tapakulttuuria tottumattomille käyttäjille.
Internetissä on loputtomat määrät eri aihepiireihin keskittyviä foorumeja, tutustumme nyt muutamaan suomenkieliseen:
Tehtävät
Suomi24:n paikallispalstat
Mene Suomi24:ään ja tutustu pintapuolisesti omaa kaupunkiasi tai kuntaasi käsittelevään keskusteluun. Suomi24:n on lievästi sanoen kaoottinen paikka, mutta linkin keskusteluihin löydät heti etusivun ylälaidasta. Etene sieltä osioon Kaupungit ja kunnat.
Suomi24:n kirjastopalsta
Tutustu myös Suomi24:n kirjastoja käsittelevään palstaan. Sen löydät Kirjat ja novellit -osiosta.
Kirjastot.fi ammatilliset keskustelupalstat
Yleisten kirjastojen keskuskirjastona toimiva Helsingin kaupunginkirjasto toimittaa ja ylläpitää kirjastojen yhteistä Kirjastot.fi -portaalia ja sen yhteydessä on myös kirjastoalaa ammattiasioita käsitteleviä keskustelupalstoja muutamille eri aiheille jaoteltuna. Nämä ovat pääasiassa ammattilaisille suunnattuja, muttei mikään estä ketä tahansa rekisteröitymästä ja osallistumasta keskusteluun kirjastoalasta. Kirjasto-kaapeli nousee usein puheenaiheeksi kirjastoammattilaisten keskuudessa ja Kirjastot.fi:hin perustettiin HelMet -alueen oma palsta kun yhteistä, oikeaa intranettiä ei saatu perustettua.
Jos nämä Kirjastot.fi:n foorumit eivät vielä ole sinulle tuttuja, silmäile niitä hieman.
Helsingin kaupunginkirjaston keskustelupalsta
Helsingin kaupunginkirjaston sivuilla on keskustelupalsta asiakkaille. Vilkaise hieman mitä ja mihin sävyyn siellä jutellaan. Uusimpia keskusteluja on nähtävillä heti etusivulla. Ne ja muutkin löytyvät omalta alisivultaan.
Muutama suomalainen kirjallisuusfoorumi
Kirjastot.fi:n kirjallisuuskanavan Lukukokemusten keskustelufoorumi on suoraan asiakkaille suunnattu. Tutustu siihen sekä scifi- ja fantasiakirjallisuutta käsittelevän Risingshadowin ja kirjallisuudenkritiikin verkkolehden Kiiltomadon sivujen keskusteluihin.
Osallistu foorumille
Etsi netistä jokin mielenkiintoinen foorumi ja osallistu keskusteluun. Voit vapaasti valita jonkin jo mainituista tai minkä tahansa muun itseäsi kiinnostavan foorumin.
Foorumille osallistumista aloittaessa kannattaa selailla jo käytyä keskustelua jotta saa jonkinlaisen käsityksen sen luonteesta. Näin myös löytää yleisimmät kysymykset, joihin vastaamiseen kaikki ovat jo kyllästyneitä. Oma osallistumisensa on helpoin aloittaa jättämällä viesti jonkin jo käydyn keskustelun jatkoksi, mutta voit tehdä uuden keskustelunavauksen itsekin.
Älä osallistu foorumille vain tämän kurssin vuoksi, vaan yritä löytää jotain aidompaa sanottavaa itseäsi kiinnostavasta aiheesta kuin 23 asiaa -kurssin maikat pakottivat minut sanomaan jotain.
Bloggaa
Kirjoita blogissasi mille palstalle osallistuit. Liitä blogikirjoituksees keskustelun suora URL-osoite jos osaat, tai ainakin mistä se löytyy foorumin sivustoa navigoimalla. Kerro blogissasi mitä foorumille kirjoitit ja voit lisäksi tuumia miltä foorumille osallistuminen tuntui ja millaisen kuvan itse foorumista ja siellä käytävästä keskustelusta muodostit.
Mieti, miten keskustelu foorumeilla on luonteeltaan erilaista kuin chatissa, mikroblogeissa tai tavallisissa blogeissa. Entä löydätkö eroja meidän kurssilaisten ja muualla netissä kohtaamasi ajatuksenvaihdon kesken?
Kommentoi
Käy katsomassa kahden kurssitoverisi viestit, jotka he ovat jättäneet valitsemilleen foorumeille. Voit hyvin osallistua samoihin foorumikeskusteluihin heidän kanssaan, jos aihe on sinusta mielenkiintoinen.
Kommentoi jokatapauksessa heidän blogikirjoituksiaan foorumeille osallistumisesta.
Muuta tehtävää
Lisätietoa
- Päivikki Karhula/Parlamenttikirjasto: Keskustelutrendien seuranta, digitaalinen läsnäolo ja osallistumisen välineiden koulutus — Chilen kongressin kirjasto luo uutta suuntaa kansalaispalveluihin
- Elisa Juholin: Nettikansa ottaa kantaa – turhaan? Vieraskynä, Helsingin Sanomat 4.5.2008. Kirjoituksen alapuolelta löydät muutamankymmentä kommenttia.
- ‹ edellinen
- 9 of 23
- seuraava ›
