Library Thing
Oppimistavoitteet
- Tiedämme, mikä LibraryThing oikein on
- Tunnemme erilaisia LibraryThing -kirjastokäytön mahdollisuuksia
Vuonna 2005 perustettu LibraryThing on tehnyt kirjojen luetteloinnista kansanhuvia. Neljän vuoden aikana palvelu on houkuttanut mukaan yli 900000 kirjojen ystävää, joiden kokoelmissa on yhteensä lähes 46 miljoonaa kirjaa – näin tätä kirjoitettaessa joulukuussa 2009. Pelkkä oman kirjakokoelman sisällön listaaminen ei yksistään ole kovin mielenkiintoista, mutta LibraryThingin koukku onkin siinä, mitä kirjojen luettelointitiedoilla tehdään. Hauskoja ja hyödyllisiä toimintoja ovat esimerkiksi Suggester ja UnSuggester -kirjasuosittelijat. Palvelussa on lisäksi huimaava määrä erilaisia kirjallisuuteen ja lukemiseen liittyviä ryhmiä ja keskusteluita .
Kotikirjaston kirjojen luetteloinnin lisäksi palvelulle on keksitty myös muita käyttötarkoituksia. Varsin tyypillistä on käyttää LibraryThingiä lukupäiväkirjan tapaan, luetteloimalla palveluun luettuja, mutta ei välttämättä omistettuja kirjoja. Senegalin Dakarissa Librarything on valjastettu toimimaan kokonaisen kirjaston näyttöluettelona (Ulkoasianministeriön sivulla artikkeli aiheesta).
I See Dead People’s Books -ryhmän jäsenet ovat ottaneet tehtäväkseen luetteloida palveluun edesmenneiden kuuluisuuksien ja merkkihenkilöiden kotikirjastojen kokoelmat. Onkin varsin mielenkiintoista tutkia, millainen onkaan ollut rap-taiteilija Tupac Shakurin kirjahylly tai mitä Mozart ja Marie Antoinette ovat lukeneet. Edesmenneiden henkilöiden kirjakokoelmat perustuvat aina jonkinlaiseen lähdeaineistoon, mutta luonnollisestikaan niiden oikeellisuudesta ei voi mennä täyteen varmuuteen. Varmuudella totuudenmukainen on esimerkiksi 1995 kuolleen, runoilija-kirjailija-suomentaja Eeva-Liisa Mantereen kokoelma, sillä vastaavat tiedot löytyvät myös Tampereen yliopiston kirjaston Tamcat-luettelosta.
Kuten arvata saattaa, myös kirjastolaiset ovat löytäneet palvelun. Kirjastoaiheista keskustelua käydään muun muassa Librarians who LibraryThing -ryhmässä.
Kerrottakoon vielä ennen tehtäviin siirtymistä eräs ihailtava seikka, joka tekee LibraryThingistä tähden erilaisten yhteisöpalvelujen joukossa.
Palvelun käyttöliittymän tekstejä on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle ja lähes kaikki käännökset on tehty vapaaehtoisvoimin. Tätä kirjoitettaessa suomenkielinen käännös on yksi täydellisimmistä – 84.3% käyttöliittymäteksteistä näkyy suomeksi. Kunnioitusta herättävä saavutus!
Tehtävät
Kokeile Suggester ja Unsuggester -toimintoja
Tutki, millaisia kirjoja Suggester ja Unsuggester -toiminnot ehdottavat. Vaikuttavatko suositukset järkeviltä? Nimensä mukaisesti Suggester suosittaa kirjoja, kun taas UnSuggester listaa kirjoja, joista mitä todennäköisemmin et pidä. Kirjoita blogiisi havainnoistasi.
LibraryThing kirjastotyössä
Lue LibraryThing-kehitysblogissa julkaistu kirjoitus How libraries are using LibraryThing
ja vilkaise Librarians who LibraryThing ryhmässä käytyjä keskusteluja. Pohdiskele blogissasi, voisiko LibraryThingiä käyttää myös suomalaisessa kirjastossa
Vapaaehtoinen bonustehtävä: Luetteloi kirjojasi
Jos haluat, luo itsellesi LibraryThing-tunnus ja luetteloi palveluun muutamia lukemiasi tai omistamiasi kirjoja. Kokeile sitten liittää blogiisi LibraryThing-widget, jonka voit virittää näyttämään blogissasi esim. kirjakokoelmasi sisällön tai juuri tällä hetkellä lukemasi kirjat. Me kurssin vetäjät olemme LibraryThingissä nimimerkeillä xmacex ja sadhu .
Lisätietoa
Library Thing ei ole suinkaan ainoa lukemiseen ja kirjallisuuteen keskittynyt yhteisöpalvelu. Muita vastaavia, joskin vähemmän tunnettuja ovat esimerkiksi:
Tähän listaan voi kenties tulevaisuudessa lukea myös kotimaisen kirjastokentän tuottamia palveluja kuten Kirjasampo, Axiell Areena sekä Kansallinen Digitaalinen kirjasto. Niiden aika ei kuitenkaan ole vielä.
- ‹ edellinen
- 16 of 23
- seuraava ›
