Opittujen asioiden soveltaminen
Oppimistavoitteet
- Kertaamme millaisia taitoja olemme kurssilla oppineet
- Toteamme uudet taitomme yleispäteviksi
- Opimme tarkastelemaan web 2.0 -palvelujen perustamista organisaatiomme (kirjaston) kannalta
Saatteeksi
Tämän kurssin puitteissa olemme oppineet käyttämään muutamia uudentyyppisiä webpalveluja ja siinä sivussa kehittäneet taitojamme toimia vuorovaikutteisessa tietoverkkoympäristössä. Pääasiallisesti olemme toimineet oikeassa, varsinaisessa internetissä emmekä missään omissa, turvallisissa ja eristetyissä testi- ja oppimisympäristöissä.
Reflektointi-tehtävässä tarkastelimme miten kurssin alkupuoli on meihin vaikuttanut, nyt on korkea aika ruveta miettimään miten elämä jatkuu kurssin päätyttyä.
Sosiaalisessa webissä toimiessamme olemme bloggaamisen, blogien kommentoinnin ja foorumeilla toimimisen myötä totutelleet julkaisemaan puheenvuorojamme avoimesti. Vaikka toimintaamme onkin ohjannut tietyt aihepiirit, verkon avoimen luonteen vuoksi puheenvuorojemme kohderyhmää ei ole varsinaisesti rajattu. Joku muukin saattaa meidän sitä jopa tietämättä lukea ja kommentoida omia sanomisiamme. Puheenvuoromme tallennetaan ja indeksoidaan hakukoneisiin. Dokumenttien, tiedon ja elämysten jäsentelyn, jakamisen ja arkistoinnin ammattilaisina arvostamme tätä ja pidämme sitä luonnollisena ja toivottavana asiana.
Diskurssin käymisen lisäksi olemme oppineet tuottamaan ja muokkaamaan webissä olevaa sisältöä asiasta erikseen neuvottelematta. Olemme totutelleet rakentamaan työmme toisten töihin perustaen sekä kasvaneet kunnioittamaan tähän liittyviä tekijän- ja käyttöoikeuksia sekä yleisiä hyviä tapoja. Vastavuoroisesti luomme muille mahdollisuuden nauttia meidän tekemisistämme. Kaikki oma tuotantomme rikastaa verkon sisältöä.
Yksittäisten palvelujen opettelun kautta kehittämämme taidot ovat sovellettavissa myös muihin palveluihin. Wordpress, Vuodatus tai Blogger -bloggauspalvelua käyttänyt on tutustunut vastaavia palveluja ja ohjelmistoja yhdistäviin ominaisuuksiin. Samoin Deliciousin, Mesen, Galtsun ja Facebookin sekä Flickrin myötä opitut taidot toimivat vastaavissa muissa ympäristöissä. Runescapen käyttöliittymän ja perusominaisuuksien ymmärtäminen auttaa sopeutumaan muihinkin tietokoneroolipeleihin.
Kurssille osallistujien blogeissa on nähty jo innostusta ja monenlaisia sovellusideoita kurssilla käsitellyistä asioista joilla kirjastot voisivat lähteä mukaan sosiaaliseen webiin.
Innostuksen ja osaamisen lisäksi tarvitaan myös pitkäjänteisempää suunnittelua miten oman kirjaston tietohallinto, henkilöstö ja päällystö sekä tietenkin asiakkaat ja muut sidosryhmät saadaan mukaan hedelmälliseen yhteistyöhön ideoiden toteuttamista varten, miten ajankäyttö organisoidaan sekä käyttökoulutuksen rakentaminen ja toteuttaminen. Lisäksi ideat on onnistuneesti markkinoitava päättäville elimille ja toteutukset kollegoille ja asiakkaille.
Organisaatioiden (kirjastojen) on keskusteltava ja päätettävä itse millaisen suhteen ne muodostavat sosiaaliseen webiin. Osallistutaanko siihen vai ei, ja jos osallistutaan niin miten työ organisoidaan. Haluaako organisaatio esiintyä yhtenäisenä ja henkilöitymättömänä vai annetaanko henkilöstön toimia omin nokkinensa. Millaisia periaatteita ja sääntöjä osallistumiselle luodaan ja maksetaanko verkkotyöskentelystä palkkaa vai voidaanko olettaa sen olevan samankaltainen kirjastotyöntekijöiden pyyteetön intohimo kuin vaikkapa kirjojen lukeminen. Voiko työnantaja odottaa olevansa oikeutettu kohdistamaan vaatimuksia tai sääntöjä tällaista työtä kohtaan?
Uusia verkkopalveluja rakennettaessa on syytä ottaa huomioon muutamia eri näkökulmia. Esimerkiksi tuottaja, siis varsinaisen työn tekijä haluaa varmistua riittävästä, asiantuntevasta ja käytännöllisestä koulutuksesta sekä työajan ja muiden resurssien organisoinnista. Tällä kurssilla on opittu ainakin se, että aikaa menee väistämättä ja aivokoppa kuormittuu. Tietohallintoa kiinnostavat tietoturvan eri puolet ja työkalujen toiminnan varmistaminen sekä mahdollisuus vaihtaa työkalua mahdollisimman kivuttomasti tarpeen tullen. Kirjaston markkinoinnin kannalta on merkityksellistä minkälaisen kuvan toiminta ulospäin antaa ja että se tavoittaa haetut asiakkaat sekä tarkkailla minkälainen vaikutus tehdyllä työllä on. HelMet-kirjastojen yhteiset suositukset yhteisöllisen median käytöstä ovatkin paraikaa kehitteillä.
On varmasti erittäin hyödyllistä tarkastella miten muut kirjastot ovat mukaan lähteneet esimerkiksi bloggaamiseen ja miten se on lähtenyt sujumaan. Meillä on nyt tässä kasassa jo koko kourallinen uusia kirjastolaisia, jotka ovat bloganneet ainakin vähän aikaa ja aiemmalta 23 asiaa -kurssilta kokemuksia on kertynyt myös. Suomalaisten kirjastojen kannattanee keskustella onnistumisista ja epäonnistumisista keskenään, jotta hyvät käytännöt voidaan jakaa ja tunnetut sudenkuopat välttää. Keskusteluun on kirjastoalalla muutamia foorumeita olemassa (Kirjastot.fi, Kirjastolehti, Kirjastolehden keskustelupalsta, seminaarit) ja tämän kurssin myötä on myös muodostunut pienimuotoinen, dynaaminen verkosto web 2.0 -osaajia joiden varmasti kannattaa pitää yhteyksiä yllä vaikkapa jo tutuksi tulleen Mesen avulla ja ryhmittyä tarpeiden mukaan. Kauempanakin olevien palvelujen ylläpitäjille on helppoa lähettää kysely vaikkapa sähköpostitse ja esittäytyä kollegana ja kysellä kokemuksia käyttöönoton kiemuroista.
Tehtävät
Tee yksinkertaista mediaseurantaa
Kurssimme myötä verkkoon on syntynyt melkoinen määrä kirjastoon ja web 2.0:aan liittyviä sivuja, lähinnä tietenkin kurssilaisten blogeihin mutta muualle myös. Tutkiskele Googlen avulla, missä yhteyksissä kurssimme on mainittu. Jotta haku on varmasti kattava, kannattaa käyttää sekä 23 asiaa että 23asiaa hakusanoja. Selvitä myös, onko Google löytänyt oman blogisi. Samalla voit opetella käyttämään Googlen tarkennettua hakua jos et hallitse sitä jo. Bloggaa havainnoistasi.
Opitun arviointia
Lue joko Kate Sheehanin kirjoitus Are librarians culturally self-aware?, John Blybergin Library 2.0 Debased joka on jatkoa Sheenanin tekstille tai HelMetin suositukset yhteisöllisen median käytöstä. Silmäile lävitse myös valitsemasi tekstin kommenttiosuus, sillä kahdessa ensin mainitussa blogikirjoitus on vain alustus kommenttiosuudessa leimahtaneelle keskustelulle. HelMet-ohjeiden luonnoksista löydät kaikenlaista mielenkiintoista aineistoa sivun vasemmasta laidasta.
Miten kurssilla oppimasi asiat vertautuvat nyt lukemaasi tekstiin ja siitä käytyyn keskusteluun? Miten kommentoisit Sheehanin tai Blybergin blogikirjoitusta tai millaiseen muotoon haluaisit HelMet-ohjeet, olisiko tarkoituksenmukaisempaa tiivistää kolmee tai viiteen ranskalaiseen viivaan vai laatia seikkaperäiset ohjeet?
Kommentoi
Kirjoita ainakin kaksi kommenttia kurssitovereidesi blogeihin.
Lisätietoa
- 10 Tips for Managing Social Media Burnout
- OCLC Reports: Sharing, Privacy & Trust in our Networked World
- Kimmo Tuominen/Parlamenttikirjasto -blogi: Yhteisöllistä, liian (vähän) yhteisöllistä?
