Webinaarit

Webinaarit

Oppimistavoitteet

  • Opimme mitä webinaarit ovat
  • Pidämme pienen esitelmän webin kautta

Saatteeksi

Webinaarit ovat tapahtumia, joissa nimensä mukaan yhdistetään piirteitä seminaareista ja webistä (_web_+_seminaari_=_webinaari_). Mitä hyvänsä videoneuvottelua tai verkkokokousta ei ole syytä pitää varsinaisena webinaarina. Perinteisistä seminaareista tuttua on tapahtuman yksi puhuu, muut kuuntelevat -muoto, mutta tapahtumaan osallistutaan verkon kautta. Osallistujat menevät sovittuun aikaan omaan osoiteeseen, johon tapahtuman näkymä aukeaa. Yleinen ohjelmisto webinaarien järjestämiseen on Adobe ConnectPro. Osallistujien ei kuitenkaan tarvitse asentaa mitään omalle koneelleen, tavallinen webbiselain riittää.

Webinaarin näkymä koostuu joukosta ikkunoita. Tyypillisesti näkyvillä on videokuva puhujasta ja hänen esitysgrafiikkansa ja hänen puheensa kuuluu tietenkin myös. Usein näkösällä on myös osallistujalista ja keskusteluikkuna, jossa osallistujat voivat jutella keskenään.

Vaikka ConnectPro pitkälti määrittääkin sen mitä webinaarina yleensä pidetään, on webinaari käsitteenä aika löyhä. Esimerkiksi YLE Areenan kautta on lähetetty videokuvaa suoraan seminaareista ilman että videon vieressä on suoraan ollut mitään keskusteluikkunaa. Samoin akateemisista tapahtumista kuten Tieteen päiviltä on lähetetty suoraa videokuvaa verkkoon. Keskustelu on sensijaan käyty jossain muussa palvelussa, esimerkiksi mikroblogeissa tai IRC:n kaltaisessa pikaviestimessä. Keskustelusta puhutaan joskus backchannelina eli taustakanavana, joka on aikuisten käyttämä termi “vieruskaverille supattamiselle”.

Yhteenvetona webinaari-tilaisuuksia määrittäviä ominaisuuksina voidaan siis pitää esitelmämäistä muotoa, videokuvaa verkossa, tekstichattiä sekä reaaliaikaisuutta.

Kuten tavallisissakin seminaareissa, on webinaareissa usein tapana nostaa yleisössä virinneitä kysymyksiä ja kommentteja esiin esityksen lopuksi.

Webinaarit ovat pikkuhiljaa yleistymässä, ainakin korkeakoulujen piirissä. Nopeiden nettiyhteyksien ja videon tekemisen yksinkertaistumisen myötä yliopistojen luentoja on lähetetty jo vuosia ja tekstichatin järjestäminen videon rinnalle on verraittain mutkatonta.

Tehtäviä

Katso pätkä webinaari-tallenteesta

Katso Suomen virtuaaliyliopiston Plagioinnin tunnistaminen -tapahtuman ohjelmaa. Katso vaikkapa ensimmäiset 10 minuuttia Katja Puran (Oulun Yliopisto) luennon Plagioinnin tunnistamisen peruslähtökohtien ja filosofisen puolen esille tuominen tallennetta. Näet miltä ConnectProlla järjestetty webinaari näyttää.

Bloggaa

Kirjoita blogiisi mitä webinaareista ajattelet, onko näissä mitään järkeä? Mitä hyötyä tai haittaa webinaareista on perinteisiin luentoihin verrattuna? Jos olet joskus osallistunut webinaariin, kerro miten se sujui. Mitä luulet työkavereidesi sanovan jos osallistuisit webinaarin kautta johonkin koulutukseen? Ovatko webinaarit oikeiden töiden välttelyä?

Kommentoi

Kiertele kurssikavereittesi blogeja ja jätä pari kommenttia heidän webinaari-ajatuksiinsa.

Webinaarit viikon chattien rinnalla

Tämän viikon kurssichattien rinnalla järjestämme pienoiset webinaarit. Kirjaudu normaalisti meseen, siirrymme sieltä yhdessä webiinaariin. Käytämme DimDimiä, tai yksinkertaisempaa Tinychattia, jotka ovat perusominaisuuksiltaan maksuttomia webinaarien järjestämispalveluita.

Esitys

Kaikki halukkaat voivat pitää pienen (5-10 min) esitelmän tämän viikon webinaareissa. Voit käyttää omia powerpointtejasi tai kysyä joltain työkaverilta powerpointteja lainaan. Aiheen ei välttämättä tarvitse olla mitään järkevää. Webinaarin voi pitää ja siihen voi osallistua vallan mainiosti myös ilman kuva ja ääniyhteyttä, joten jos koneellasi ei ole mikrofonia tai kameraa tai kuva/ääniyhteys ei toimi, esityksen pitäminen on silti täysin mahdollista.