Flickr ja muut kuvapalvelut

Oppimistavoitteet

  • Opimme, miten muut säilövät, esittelevät ja jakavat ottamiaan valokuvia netissä
  • Tutustumme Flickr-kuvapalvelun käyttöön

Saatteeksi

Kuten olemme oppineet, jakaminen on web 2.0 -ajatusten keskeisiä teemoja. Suurin osa työstämme rakentuu jo tehdyn työn päälle; seisomme jättiläisen hartioilla.

Tekijälle luonnollisesti kuuluvaksi katsottavat oikeudet ovat hyvin kattavat. Mikäli tekijä luopuu osasta yksinoikeuksiaan työhönsä ja antaa muiden käyttää sitä hyväksi, ei työ ole mennyt hukkaan.

Esimerkiksi tämä kurssi perustuu Helene Blowersin PLCMC:lle tekemään Learning 2.0 -kurssiin, jonka lisenssi antaa luvan tuon työn julkaisuun, levittämiseen ja muokkaamiseen mikäli alkuperäisen tekijän nimi mainitaan eikä toiminta ole kaupallista. Myös tämän kurssin lisenssi myöntää edelleen vastaavat oikeudet.

Internetissä onkin valtava määrä tavaraa, jota tekisi mieli käyttää oman työnsä pohjana. Esimerkiksi aina kaivattua kuvitusta on netistä erittäin helppo löytää esimerkiksi Googlen kuvahaun avulla. Helppo löytyminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että kuviin olisi käyttölupia, sillä niitä suojaavat tekijänoikeudet aivan samoin kuin muitakin töitä.

Luvattomille teille ei tarvitse kuitenkaan lähteä, sillä sopivista paikoista hakemalla on mahdollista löytää runsain määrin kuvia, joiden luoja on päättänyt luopua osasta yksinoikeuksistaan, kunhan kuvien käyttö täyttää erikseen määritellyt ehdot. Tässä tehtävässä tutustumme palveluihin, joista voi löytää kuvia esimerkiksi verkkosivujen, powerpoint-kalvojen, esitteiden tai verkkokurssien tehtävien mausteeksi. :)

Kuvapalvelut voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään – albumipalveluihin ja kuvapankkeihin. Näiden välisiä eroja voidaan jäsentää esimerkiksi seuraavasti:

Albumipalvelut

  • kuvien näkyvyyden voi määrätä, voit päättää näytetäänkö kuvat vain erikseen määritellyille henkilöille
  • kuvia ei ennakkotarkasteta
  • kuvat ovat useimmiten perhealbumitasoa, laadunvaihtelu on suurta
  • kuvia ei voi pääsääntöisesti lainata, ellei niin ole erikseen mainittu

Kuvapankit

  • palveluun siirretyt kuvat ovat kaikkien katseltavissa
  • kuvat ennakkotarkastetaan
  • kuvat useimmiten yleiskäyttöisiä: esineitä, pintoja, jotain symboloivia. Katso esimerkiksi sxc.hu:n ladatuimmat kuvat
  • kuvia voi käyttää omissa töissä, kunhan määritetyt ehdot täyttyvät

Suurimpia albumipalveluita lienevät Yahoon ostama Flickr sekä Googlen Picasa Web Albums. Kuvablogi.com on näiden jättien kotimainen haastaja. Jos etsii itselle sopivaa paikkaa, johon laittaa kuvia esimerkiksi ystävien katsottavaksi, on makuasia minkä palveluista ottaa käyttöön. Mikäli valokuvauksesta (ja monista muista asioista!) keskustelu ja kokemuksien vaihtaminen tuntuvat tärkeiltä, Flickr on hyvä valinta. Picasan valttina on sen saumaton yhteiskäyttö muiden Googlen verkkopalvelujen kesken sekä suomenkielinen käyttöliittymä, joka on myös Kuvablogi.com:n vahvuus.

Kuvapankit ovat perinteisesti olleet maksullisia, pääsääntöisesti ammattikuvaajien otoksia sisältäviä palveluita. Ammattilaistarjonnan ohelle on viime vuosina ilmestynyt kuvapankkeja, joiden kuvatarjonta koostuu lähinnä vakavien harrastajien tai ammattilaisuutta tavoittelevien kuvaajien otoksista. Onhan paljon ladattu ja kiitosta saanut ilmaisotos hyvää mainosta kuvaajan palveluille. Stock.XCHNG ja Morguefile ovat ilmaiskuvapankkien parhaimmistoa, mutta monia muitakin palveluja voi löytää esimerkiksi tutkimalla avainsanoilla (so. tageilla) stock+photo merkittyjä linkkejä del.icio.usissa.

Flickr sijoittuu kuvapankkien ja albumipalveluiden väliin, sillä palvelusta löytyy sekä kuvapankeista että albumipalveluista tuttuja piirteitä. Flickr:n kuvapankkiluonne syntyy siitä, että halutessaan palveluun kuvia lataavat käyttäjät voivat sallita otostensa uudelleenkäytön. Tällä hetkellä (toukokuussa 2008) Flickrissä on yhteensä huimat 67 miljoonaa kuvaa, joiden uudelleenkäyttö on jollain tavalla sallittu. Uudelleenkäytön ehtoihin kannattaa tutustua ajatuksella, sillä kuvan ottaja on voinut sallia esimerkiksi alkuperäisen kuvan julkaisun ei-kaupallisessa yhteydessä, mutta ei esimerkiksi sen muokkaamista. Uudelleenkäytön sallivien kuvien yhteydessä on “Some rights reserved” -linkki (katso esimerkki), josta pääsee tutkimaan kuvalle asetettuja käyttöehtoja. Uudelleenkäytön sallivia kuvia löytää helpoiten Flickr:n Creative Commons -haulla.

Flickrissä kuvat tagataan ja kuvaillaan kuten kirjanmerkit del.icio.usissa. Omat kuvansa voi lisäksi koota albumeiksi, sijoitella maailmankartalle ja laittaa muiden ottamien kuvien joukkoon mitä moninaisimpia aiheita käsitteleviin ryhmiin ja jopa muokata Flickriin integroidulla kuvankäsittelyohjelmalla. Ryhmien lisäksi käyttäjät ovat tekemisissä keskenään kommentoimalla toistensa kuvia ja muodostamalla erilaisia tuttavaverkostoja helpottamaan uusien kuvien seuraamista ja kommentointia ja tarvittaessa rajaamaan kuvien yleistä näkyvyyttä.

Kurssin vetäjät ovat muuten Flickrissä käyttäjätunnuksilla Matti L sekä xmacex.

Tehtävät

Kuvan liittäminen blogiin

Hae jostain mainituista kuvapalveluista kuva, jonka liität blogikirjoitukseen. Kerro samalla, mitä kuvapalvelua käytit ja selitä, millaiset käyttöoikeudet valitsemallasi kuvalla on.

Tutustu kirjastoihin Flickrissä

Vilkaise 31 Flavors – Things to Do With Flickr in Libraries -artikkelia ja tutustu
Flickrin Libraries and Librarians -ryhmän keskusteluihin (katso toki myös ryhmäläisten lähettämiä kuvia, jos haluat). Kerro blogissasi joitain tapoja, joilla kirjastot ovat hyödyntäneet Flickriä ja pohdi samalla, voisiko Flickriä tai muita vastaavia kuvapalveluita hyödyntää myös omassa kirjastossasi.

Muuta tehtävää

Jos haluat, voit kirjautua Flickriin ja siirtää sinne ottamiasi valokuvia jotta näet lähemmin miten Flickr toimii. Samalla kannattaa selailla sisältöä eri tavoin ja ehkä rohkaistua jättämään muutama kommentti.