Toiset ihmiset tiedonlähteenä

Oppimistavoitteet

  • Opimme liittämään muita del.icio.us-käyttäjiä verkostoomme
  • Opimme linkkivinkkaamaan

Työpaikoilla kahvihuoneet ovat mainioita tiedon jakamisen paikkoja. Tässä tehtävässä perustamme itsellemme virtuaalisen kahvihuoneen, jossa organisaatiorajat ja maantieteellinen etäisyys ovat vailla merkitystä. Anne Rongas kirjoittaa blogissaan osuvasti , “(Työ)kaveriverkostot pitävät kätevästi ja ystävällisen hauskasti ammattitaitoa yllä. Samalla myös tarjolla on verrattomia mahdollisuuksia yhdistää erilaista osaavien taitoja. Parempaa ammatillista täydennyskoulutusta en osaa keksiä – ja ilmaiseksi vielä” .
Tavanomaisella hakukoneella tiedon etsiminen tuntemattomasta aiheesta on hankalaa, kun ei tiedä, mitä tarkkaan ottaen kirjoittaisi tyhjään hakukentään. Ja kaiken lisäksi – miten voi tehdä hakuja aiheesta, josta ei tiedä mitään! Varsinkin englanninkielisiä aineistoja haettaessa haku tuottaa helposti tuhansia osumia, joiden läpikäynti on tuskallisen hidasta. Tosielämässä uuden tiedon hakkiminen ja uusiin asioihin tutustuminen tapahtuu usein ystävien, kollegojen tai aivan hyvänpäiväntuttujen kautta. Virtuaalisen kahvihuoneen ansiosta voimme toimia verkossa aivan samoin. Kaikkien ei tarvitse löytää itse kaikkea, jos löytäjät jakavat löydöksensä aivan kuten tosielämässäkin. “Hei luitko sen jutun”, “tiedätkö sen uuden kirjan”, “siellä tapahtui sitä”, “mitä mieltä olet siellä vireillä olevasta suunnitelmasta”.

Del.icio.us on hyvä paikka aloittaa oman virtuaalikahvihuoneen rakentaminen, sillä palvelun kaveriominaisuus on rakennettu sellaiseksi, ettei tosielämästä täysin vieraankaan henkilön liittäminen omaan verkostoon tunnu verkostoon liitetystä tungettelevalta.

Tehtäviä

Liitä kolme kurssitoveriasi verkostoosi

Jollei sinulla ole jo del.icio.us -tunnusta, palaa aluksi aiempaan tehtävään ja luo itsellesi tunnus. Kirjaudu sitten palveluun sisään. Sinun yläreunassa on rivi toimintolinkkejä, joista post ja subscriptions ovatkin meille jo tuttuja. Tällä kertaa tutustumme your network ja links for you -toimintoihin. Klikkaa nyt your network -linkkiä. Päädyt sivulle, jolla mitä todennäköisemmin lukee vielä No items ja oikeassa reunassa lukee [nimimerkkisi]‘s network(0).
Tämä on sivu, jolla listataan omaan verkostoosi kuuluvien muiden del.icio.us käyttäjien tallentamat linkit. Sivu on vielä toistaiseksi tyhjä, sillä et ole vielä liittänyt muita käyttäjiä verkostoosi. Mikäli sivulla on sisältöä, olet kokeillut del.icio.us:n verkostotoimintoa jo itseksesi – hienoa!

Seuraavaksi meidän pitäisi löytää kolme kurssitoveria miljoonien del.icio.us-käyttäjien joukosta. Tämä onnistuu kun muistamme, että kurssiblogit on tallennettu del.icio.us:iin tageilla 23asiaa ja 2008-04 . Mene siis seuraavaksi katsomaan, ketkä ovat käyttäneet kyseisiä tageja (http://del.icio.us/tag/23asiaa+2008-04). Käy sen jälkeen vierailulla muutamien kurssitoveriesi linkkisivuilla – pääset linkkisivulle klikkaamalla linkin lähettäjän nimimerkkiä.

Vieraillessasi jonkun muun käyttäjän linkkisivulla, voit huomata sivun vaaleanharmaassa yläpalkissa linkit add [nimimerkki] to your network ja view [nimimerkki]‘s network . Kun klikkaat add-linkkiä, käyttäjä liitetään verkostoosi. View-linkistä tapahtuva muiden käyttäjien verkostojen selailu on hyödyllistä, sillä niiden kautta voi törmätä helposti henkilöihin, jotka seuraavat tiiviisti jotain kiinnostavaa aihetta.

Lisättyäsi kolme kurssitoveriasi verkostoosi, mene käymään uudelleen your network -sivulla. Nyt näkymässä on listattuna kurssitoveriesi vastikään tallentamia linkkejä.

Lähetä linkkivinkki

Verkossa liikkuessaan voi usein törmätä sivustoihin, jotka voi arvella kiinnostavan myös samanmielisiä tuttavia. Sen sijaan, että näiden verkkosivujen osoitteita lähettelisi ympäriinsä sähköpostitse, linkin voi lähettää del.icio.us:in kautta – tietysti sillä edellytyksellä, että tuttavasi on myös del.icio.us:issa ja tiedät hänen nimimerkkinsä. Linkkivinkkaamiseen käytetään erityistä for:-tagia, joka liitetään sisällönkuvailussa käytettyjen tagien joukkoon. Esimerkiksi, jos haluamme lähettää linkin valenimi -nimiselle käyttäjälle, kirjoitamme tagin muotoon for:valenimi .

Kun joku on lähettänyt sinulle linkin, sivun yläreunassa oleva toimintolinkki links for you näkyy lihavoituna, ja sitä klikkaamalla pääset katsomaan lähetettyjä linkkejä. Lähetetyt linkit säilyvät tässä näkymässä, vaikket tallentaisikaan niitä omaan kokoelmaasi. Mikäli päätät tallentaa linkin itsellesi, voit kiittää linkin vinkannutta henkilöä liittämällä kuvailutagien joukkoon thanks: -tagin, jota käytetään samaan tapaan kuin for:-tagia. Tämä ei ole del.icio.us:n virallinen toiminto, vaan yksi sosiaalisen webin käytänteistä.

Linkkivinkkaamisessa on hyvä olla kohtelias ja pitää vinkattujen linkkien määrä kohtuullisena. Linkkivinkkaamisen etikettinä on yleensä pidetty sitä, että linkkejä vinkataan vain henkilöille, jotka tuntee myös verkon ulkopuolella tai muulla tavoin hyvin. Mutta kuten kaikki käytänteet, tämäkin tapa saattaa muuttua toiseksi ajan myötä.

Lähetä seuraavaksi linkkivinkki jollekin verkostoosi kuuluvista kurssilaisista. Olisi tietysti hyvä, jos vinkkisi liittyy kurssimme aiheisiin :).

Bloggaa

Selaile del.icio.us:ia ja selvitä missä yhteyksissä 23asiaa, 23things, ja learning2.0libraries -tageja on käytetty. Poimi sitten jokin mielenkiintoiselta vaikuttava linkki ja kirjoita siitä lyhyt, noin parin lauseen mittainen vinkki blogiisi. Kirjoita samalla, miten del.icio.us:n verkosto-ominaisuuden kokeilu sujui.

Kommentoi

Selaile kurssitovereidesi blogeja ja kirjoita kommentti vähintään kahden kurssitoverisi kirjoitukseen tästä samasta aiheesta.