Wikien wertailua

SinttuT pohdiskeli, olisiko wiki hyvä ratkaisu suuren kirjastokimpan intraksi ja kertoi webmaster-kokemuksiinsa perustaen, kuinka hankalaa suuren päivittäjäjoukon hallitseminen joskus on. SinttuT epäili, olisiko wiki sittenkään kovin hyvä intrana, koska yleensä intranetissä on tarvetta kontrolloida jonkun verran sitä, mitä kukin käyttäjä voi intrassa tehdä, eikä wikeissä yleensä ole tällaisia käyttäjähallinnoinnin ominaisuuksia. SinttuT:n pohdiskelun innoittamana tutkiskelin hieman erilaisia wiki-vaihtoehtoja ja katsastin millaisia käyttäjähallinnon ominaisuuksia niistä löytyy.

Suuntasin aluksi Wikimatrix -palveluun, jossa erilaisten wikien ominaisuuksia voi vertailla näppärän taulukon avulla. Palvelun etusivulta valitaan vertailtavat wikit ja Compare-painikkeen klikkaus järjestää valittujen wikien ominaisuudet siistiin taulukkoon. Valitsin vertailtavaksi neljä wikiä. Päätin ottaa ehdottomasti mukaan Mediawikin, jonka voimin mm. Wikipedia ja KirjastoWiki toimivat. Näin ainakin yksi vertailtavista wikeistä on jollain tavoin kaikille tuttu.

Mediawikin rinnalle otin TWikin, jonka tiedän niittäneen mainetta mm. Nokian ja Yahoon sisäisessä käytössä. Sekä Mediawiki että TWiki ovat vapaan lähdekoodin ohjelmistoja, eli ohjelman lisenssi ei maksa mitään. Käyttöönotto toki vaatii työtunteja, joka maksaa aivan samoin kuin puhtaasti kaupallisten ohjelmienkin tapauksessa. Vapaan lähdekoodin Mediawikin ja TWikin seuraksi valitsin Wikispaces ja PBwiki -wikipalvelut, jotka ovat mainosrahoituksella tai vaihtoehtoisesti pienellä kuukausimaksulla toimivia wikejä. Näiden wikien käyttöönotto sujuu ilman teknistä osaamista, sillä wikiä ei tarvitse asentaa minnekään. Wikispaces on ollut erityisesti opettajien suosiossa, koska muutoin maksullista tai mainosrahoitteisesta wikiä on tarjottu yleissivistävää koulutusta antavien opettajien käyttöön maksutta ja puhtaana mainoksista.

Tutkiskelin kasaamastani vertailutaulukosta erityisesti käyttäjähallinnointiin liittyviä ominaisuuksia. Tieto niistä löytyy taulukon kohdasta Security/Anti-Spam ja riveiltä Page Permissions ja ACL. Rivien otsikkojen vieressä on pienellä I-kirjaimella merkitty infolinkki, jota klikkaamalla pääsee lukemaan tarkan selvityksen siitä, mitä näillä asioilla tarkoitetaan.

Page Permissions-ominaisuus löytyy kaikista vertailluista wikeistä. Page permissions, l. sivukohtaiset oikeudet -ominaisuudella voidaan rajoittaa yksittäisten sivujen muokkausoikeutta. Esimerkiksi Wikipediassa etusivun sekä poikkeuksellisten ‘kuumien’ artikkeleiden muokkausoikeutta on rajoitettu juuri tämän ominaisuuden avulla. Kyseessä kuitenkin melko yksinkertainen ja karkea muokkauksien hallinnan menetelmä – oikeuksia ei voida asettaa koskemaan esimerkiksi kokonaista sivuryhmää.

ACL (engl. Access Control Lists, suomeksi pääsynvalvontalistat) on ominaisuus, jonka avulla käyttäjähallinnointi on mahdollista. Niiden avulla wikiin voi perustaa alueita, johon vain tietyillä henkilöillä on pääsy tai muokkausoikeus. Nyt vertailluista wikeistä vain Mediawikistä puuttuu ACL-ominaisuus. Siispä, muutoin mainion Mediawikin sijaan kannattaa valita jokin toinen wikiohjelmisto, mikäli intranettiä perustaessa on aavistus siitä, että jonkinmoinen käyttäjähallinointi on tarpeen. Muuhun käyttöön Mediawiki on loistava ratkaisu – toimiihan sillä Wikipediakin.

Tekniikkaan perustuvan käyttäjähallinnoinnin ohella (tai jopa sijasta) voi koittaa hyödyntää Wikipatters-sivuston suunnittelumalleja, joilla voi ohjata wikin kehitystä. Esimerkiksi Tukirakenne (Scaffold) -suunnittelumalli opastaa, että wikiin kannattaa tehdä valmiiksi asiakirjamallin tyyppisiä sivupohjia, jotka madaltavat wikiin kirjoittamisen kynnystä ja tuovat sisältöön yhtenäistä rakennetta. Näin WikiTontun työ helpottuu, kun wikiin kirjoitettu materiaali on jonkinlaisessa järjestyksessä jo heti alusta asti.

Lopuksi vielä joitain wikiesimerkkejä – näitä on tullut tähän mennessä jo varsin runsaasti :)

Suurkiitos Matille selvityksestä. Täytyy tutustua noihin tarkemmin. :-)

On ollut tarkoitus tutustua noihin itsekin, mutta muun tyyppiset projektiton olleet nyt menossa.

t. Sinttut

Ei vaan onnistunut linkin tekeminen bloggerin kommenttiin. Saisinko apua? perejil

Kiitos tästä selvityksestä! On varmasti hyötyä pohdittaessa kirjastokimpan mahdollista wikin käyttöönottoa. Hyvää kesää teille molemmille!

terv. Kuukkeli
ps. Laitoin tarkastuspyyntölomakkeen, mutta en saanut mitään ilmoitusta tallennuksesta. Mahtoiko tulla perille?

Tarkastuspyyntö tuli lävitse. Tallennusilmoitus näytetään (tai sen pitäisi näkyä) etusivulla, jonne selain siirtyy lomakkeen lähettämisen jälkeen. Täytyy tutkia onko sivun HTML-koodissa jokin virhe ja ilmoitus ei tästä syystä näy kaikissa selaimissa.

En minäkään saanut mitään ilmoitusta lomakkeen lähettämisen jälkeen, mutta kai pyyntö tuli perille.

t.Sinttut

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <br> </br>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä pyritään estämään automaattinen roskapostitus.
Kysymys estää automaattisen roskapostituksen