Tehtävät palauttaneita 17 sekä muita kuulumisia

Kurssin päätyttyä 15.6. on 80 osallistujasta 17 katsonut hommat tehdyiksi ja jättänyt tarkastuspyynnön meille kurssin vetäjille. Viimeinen palautuspäivä vielä rästissä oleville tehtävillehän on 13.8 eli reilun viikon päästä. Tämän jälkeen alamme toimittamaan palkintoja kaikille suorittaneille sekä arvomme iPod nano MP3-soittimen. Kurssista jonkinsorttisen kirjallisen todistuksen haluavat voisivat muuten yhdessä tekaista Wikispacesiin haluamansa kaltaisen todistuksen.

Olemme käyneet meille jätetyt tehtävät läpi ja ainakin omasta puolestani voin sanoa olevani erittäin ylpeä teistä kurssilaisista. On valtava ilo huomata, että kurssin myötä suomalaisten kirjastoammattilaisten käymän keskustelun määrä on moninkertaistunut ja rönsyillyt kurssin tiedollisesta ja taidollisesta oppimäärästä yleisempiin aiheisiin, joita ei julkisesti ole alalla juuri käsitelty. Toivottavasti edes osa teistä nyt kirjoittamisen alkuun päässeistä jatkaa mielipiteidensä ilmaisua sekä ammattiosaamisensa ja kokemuksensa esilletuomista jossain muodossa omassa blogissaan, kommenteissa, kirjastot.fi:ssä, Kirjastolehdessä tai edes suljetummissa piireissä sähköpostitse tai pikaviestimissä.

BTW, monet teistä lienevät huomanneet, että del.icio.usin käyttöliittymä remontoitiin vihdoinkin. Tämä lienee mieluinen uutinen erityisesti niille kurssilaisille, jotka päivittelivät delin käyttöliittymän ankeutta. LibraryThing on saanut uusia ominaisuuksia myös ja NetVibesiähän remontoitiin heti kurssin alettua huhti- toukokuun vaihteessa. Nakkasin teille juuri deliin Vuodatus.netin ylläpitäjän Tuomas Rinnan haastattelun Tuhat sanaa -blogissa ja podcastissa.

Mukava kuulla, että olette saaneet tehtävät tarkistettua. Tulikohan se minunun tarkistuspyyntöni perille, kun siinä tallennuksessa tuntui olevan jotain outoa?
Olipas tosissaan delin ulkonäkö muuttunut siitä, kun viimeksi siellä vierailin:)

terv. kuukkeli http://kuukkeli.wordpress.com/

Hyvin se tallennus oli sujunut ja tarkastuspyyntösi tuli läpi ongelmitta.

Nyt kun kurssin virallisen osuuden päättymisestä on hieman aikaa ja on tullut kirmailtua kesälaitumilla (koskee varmaan useimpia), huomasin että kurssilla opittuja asioita KANNATTAA KERRATA, jos meinaa niitä myöhemmin haltsata.
terv. http://kruiser.vuodatus.net/

Näin on kruiser, kertaaminen on tärkeää!
Itse kun tehtäviä olen pari kuukautta "myöhässä" viäntänyt.
Onneksi näille sivuille ja ohjeisiin voi palata.
t. http://anziino.blogspot.com/

ps. Ainakin itselleni oli tärkeää/hyvä juttu, että vastausten jättöaika oli näinkin pitkä (2kk).

Kerrata täytyy, mutta palautuu ne mieleen kun vähän itseänsä tökkii :) Oli ihan kiva pitää taukoa kurssissa ja sitten ponnistaa viimeiset metrit. Tuli jotenkin erilainen näkökulma kurssiin, kun sai vähän etäisyyttä.

Hei! Käykää muokkaamassa kurssitodistusta wikissä.
t.
http://kerewin.vuodatus.net/

Toivottavasti minunkin tarkastuspyyntö tuli perille viimeisenä mahdollisena päivänä. Ei antanut mitään kuittausta ruudulle.
T. http://kirjastotati.blogspot.com/

Kyllä se Jaana tuli perille. Viimeisenä päivänä tehtävänsä palautti lisäksesi kolme muuta osallistujaa, eikä viimeisin onneksi edes ollut yömyöhällä :)

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <br> </br>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä pyritään estämään automaattinen roskapostitus.
Kysymys estää automaattisen roskapostituksen