Alkutunnelmissa

Vaikka luulisi, että nyt toista kertaa kurssia aloittaessa kaikki sujuisi jo rutiinilla, fiilikset kertovat aivan toista. Sunnuntaipäivä kului rattoisasti kurssisivustoa huoltaessa, rakennellessa kurssikarttaa ja miettiessä uusia tehtäviä. Illalla alkoikin sitten jo jännittää; mielessä kävi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot kurssisivuston kaatumisesta oman koneen levyrikkoon. Noh, nyt elämme jo tiistaista, toista kurssipäivää ja toistaiseksi kaikki näyttää toimivan hyvin — kop kop. Ei muuten kannata säikähtää, mikäli kurssisivusto on ajoittain tavoittamattomissa, tarkoituksenamme on rakennella tänne uusia ominaisuuksia syksyn mittaan. Kerromme pidemmistä katkoksista (max. päivän) tällä kurssiblogissa etukäteen.

Tällä hetkellä oman bloginsa osoitteen on ilmoittanut kahdeksan kurssilaista, kiitos teille! Vielä ensimmäisen asian l. blogin perustamisen kanssa painivat ehtivät hyvin mukaan, viisasta on kuitenkin hoitaa kaksi ensimmäistä asiaa kuntoon ensi maanantaihin mennessä, ettei työmäärä pääse liiaksi kasautumaan.

Kuten jo mainitsin, kurssistamme on olemassa kartta . Jos haluatte, voitte käydä lisäämässä kurssikarttaan bloginne osoitteen joko niin, että nyt ‘nuppineulaa’ klikkaamalla paljastuva etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain pysyvät mukana, tai niin että poistatte nuppineulan tiedoista nimen ja korvaatte sen blogiosoitteella. Anonymiteettiä kaipaaville jälkimmäinen vaihtoehto lienee sopivin tapa.

Mikäli aiemman kurssin kokemuksista voidaan yleistää, tulossa on työntäyteinen mutta palkitseva syksy!

ATK-naisen

ATK-naisen lokikirja

Terveisiä Hakunilasta! Uunituoreen blogini osoite on:
http://atknainen.vuodatus.net/
t.Mila R.

Hei! Loin äsken tämän

Hei!
Loin äsken tämän blogin: http://sanna23.blogspot.com/
Susanna Helsingistä

Moi! Siis kuin tohon

Moi!

Siis kuin tohon karttaan pääsee lisäämään sen oman blogin osoitteen? Minä onnistun korkeintaan liikuttelemaan sijaintimerkkiä. kartat ja minä ei oikein tulla toimeen.

terv.
lyyravega

@lyyravega: Klikkaa kartan

@lyyravega: Klikkaa kartan alapuolella näkyvää 'Suurempi kartta' -linkkiä, josta pääset Googlen varsinaiseen karttatyökaluun. Blogiosoitteen lisääminen onnistuu siellä. Tämä kurssisivustollamme näkyvä kartta on vain-luku -tilassa, joten sitä ei pääse muokkaamaan suoraan.

Nyt ollaan sitten

Nyt ollaan sitten maailmankartalla.
Onko muuten @lyyravega -nimellä mitään tekemistä L.M. Montgomeryn Runotyttökirjojen Emilian ja Teddyn kanssa, jotka valitsivat yhteiseksi tähdekseen Lyyran Vegan? Että näin oleellisiin asioihin kiinnittelen huomiotani näissä edelleen salaperäisissä bittiavaruuksissa.
Adalmiina

Tässä minunkin blogini

Tässä minunkin blogini osoite, löytyy myös kartalta. Ensi maanantain tehtäviä luen Lontoosta käsin!

http://paivin23asiaa.blogspot.com/

terveisin Päivi L

@Adalmiina:

@Adalmiina: lyyravega-nimellä ei ole mitään tekemistä runotytön kanssa vaan nimi tulee työpaikkani sijainnista elikäs rakennusten nimistä.

lyyravega

Ai, niinpä. Vantaalla,

Ai, niinpä. Vantaalla, Mikkolan koulu. Lyyra ja Vega. Kävin siellä noin vuosi sitten, kuulin nimet ja ihastuin. Kauniit nimet sinänsä, viehättävästi avaruutta kunnioittavat ; sinänsä jo runolliset, mutta minun korviini ja silmiini noilla nimillä on Runotyttö-kirjojen vuoksi aivan erityinen hohde. Espoossa on Ymmerstan koulu, jossa kaikki sisätilat, aineluokat jne. on nimetty kirjallisuudesta peräisin olevilla nimillä. Kirjastokin on siellä Mikä-Mikä-Maa. Myös Matinlahden koulun eka-tokaluokkalaisten rakennus (entinen Matinkylän kirjasto) on nimennyt luokkahuoneet lastenkirjallisuudesta tutuilla nimillä. Uskon silti, että Mikkolan koulurakennukset ovat Heureka-kaupungissa saaneet nimensä suoraan Lyyran tähdistöstä!

Adalmiina

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <br> </br>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä pyritään estämään automaattinen roskapostitus.
Kysymys estää automaattisen roskapostituksen