elokuu
Elokuu kääntyy toiselle puolikkaalleen ja odotellaan syksyä. Viikonlopun vietin puutarhassa. Luin Riadin tytöt ja Lasi maitoa kiitos! Edellinen oli köykästä luettavaa, rakenteena blogi, kirjasta pidetty ehkä liikaakin sensaatiohakuista meteliä. Jälkimmäinen olikin sitten rankemmasta päästä. Ihmiskaupan hirvittävyys ei jäänyt epäselväksi. Lohduton tarina liettualaisesta tytöstä, joka huijataan lähtemään Ruotsiin töihin tarjoilijaksi- tosiasiassa hän tulee siepatuksi prostituoiduksi ja päätyy lopulta Norjaan. Mietin miksi tämä kirja. Ongelma tehdään näkyväksi, hyvä niin, mutta muuttuuko mikään. koskaan. ikinä. Miten tytön lopulta kävi jäi avoimeksi. Kirjan henkilöt jäivät pyörimään mieleen.
Missasin viimeisen chatin/mesen. Että harmitti. Sitten ajattelin lukea jälkikaikuja kurssiblogista, mutta se ei enää auennut. Olin ymmärtänyt, että kurssiaineisto jäisi vielä nettiin, mutta ainakaan tänään sitä ei enää ollut. Olisin lukenut mielelläni kaikkien blogit - no, ne kai löydän vielä, mutta myös opejen , vinkit ja viisaat kirjoitukset, kertaillut oppimaani.
On siis käännettävä uusi lehti, haikealta tuntuu.
