Sisäinen Antti Nylén

Olen auttamatta myöhässä ajankohtaiskeskustelusta joka nousi Savukeitaan julkaistua Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet. En kuitenkaan malta olla siitä vaahtoamatta, nyt kun Pravdan toimittaja, kirjailijana debytoinut Anu Silfverberg loihe lausumaan, että "Vihan ja katkeruuden esseet pitäisi jakaa valtion kustannuksella joka kotiin".
Olen nyt lukenut tuon kirjan kertaalleen ja kahlannut uudestaankin joitain kohtia. Nylén ärsyttää minua tekstillään -hän on nimittäin oikeassa asioissa joihin hän puuttuu [tai no, en ole tutustunut Jarvis Cockerin (Pulp/sooloura) lyriikkaan eikä Morrisseykään (The Smiths/sooloura) ole ahkerimmin kulunut levylautasellani. Morrisseyn tekstit ovat toki hyviä -mutten vanno että olen ymmärtänyt ne.].

Nylén saa tällaisen mielestään liberaalin, humaanin, filantrooppisen miesfeministi -wannaben tuntemaan olonsa 130-kiloiseksi Urheiluruudun, Veikkaus Oy:n, Jim-teeveen ja Atrian suurkuluttajapunaniskaksi.
Nuoruuden kahdeksan kasvissyöntivuotta, menneet ja tulevat maailmoja syleilevät adressit, roposet ja vapaaehtoishommat riittämättömiä, triviaaleja, huonosti harkittuja ja väärin kohdennettuja...
No joo, tietysti, olen nyt mukavuudenhaluinen keskiluokkainen, yritän muistaa.

Voisiko Nyléniä verrata Pentti Linkolaan? Sikäli kyllä, että Nylén osoittaa ihmisen (valkoisen heteroseksuaalimiehen) olevan kaiken pahan takana (Linkolan en tosin muista ikinä maininneen naisia erikseen).
Tämän toteamiseen ei tietenkään tarvita suurta ajattelijaa, mutta Nylénin voima onkin siinä, että hän pystyy kirkastamaan entisestään selvältäkin tuntuvat asiat (so. asiat jotka maailmassa väärin).

Eniten minua pistävät ajattelemaan osuudet, joissa naisia raaka-aineena käyttävä mediateollisuuden haara ja eläimiä raaka-aineena käyttävä elintarviketeollisuus rinnastetaan. Vaikea olla eri mieltä -vaikken enää edes ole vege.

Nylén lähestyy aiheitaan negaation kautta, mikä on vallitseva tapa yhteiskuntakriitikoiden (heh, kuinka muutenkaan) keskuudessa. Toki kirjan otsikointikin velvoittaa siihen.

Ajatellaan Silfverbergin ehdotusta: Vihan ja katkeruuden esseet jaetaan jokaiseen suomalaiseen kotiin. Miten käy? Kuten Kodin Sähköturvaoppaalle. Osa lukee tarkasti, osa heittää paperinkeräykseen ja punaniskahetero lihapiirakan ja kurkkusalaatin jämien kanssa sekajätteeseen.

Kannatan silti Silfverbergiä! Ja kun Nylén kirjoittaa seuraavan esseekokoelmansa positiivisemmaksi säilyttäen saman näkövinkkelin, on hän kuningas!