Omia kirjoja LibraryThingiin
Olen monta kertaa ajatellut ryhtyä luetteloimaan omaa kotikirjastoa. Nyt asia viimein liikahti eteenpäin, kun otin LibraryThingin käyttöön. Käsitin, että palveluun voi ilmaiseksi luetteloida pari sataa teosta, joten sillä määrällä pääsee alkuun. Enemmistä kirjoista on mahdollisuus maksaa vuosimaksua, tai voi valita myös ainaisjäsenyyden (25 dollaria).
Käsittelin aluksi lähinnä ammattikirjallisuutta (kirjasto, suomen kieli, pedagogiikka…), ja vein LT:n syövereihin hiukan yli sata teosta. Tämä otos kirjoistani on LibraryThingissä nimellä Irma-08.
Innostuin myös hakemaan teoksille kansikuvia netistä. Parista vanhemmasta otin itse kuvan, ja latasin ne standardikannen tilalle. Osan kansikuvista oli joku toinen käyttäjä jo tuonut kirjan tietoihin, joten minun piti vain muokkaustilassa valita olemassa oleva kuva luetteloidun kirjani kanneksi.
Katselin myös suositteluja, mutta oman kirjavalikoimanikaan perusteella ei kovin mielekkäitä ehdotuksia tullut. Monet kirjastot ovat hyödyntäneet LibraryThingiä. Meillä Tikkurilan kirjastossa sitä voitaisiin käyttää vaikkapa Lukupiirin blogissa esillä olleiden kirjojen luettelona tai muuna suosituslistana.
