Facen jälkeen alkaa kai vanhuus

Olen Facessa, kukapa ei olisi. Liityin ryhmään jälkijunassa (kas kas, taas!). Sitä ennen ihmettelin puoli vuotta kollegoja, jotka tunnin välein heittelivät hikisinä toisiaan virtuaalilumipalloilla ;). Oma liittyminen tuli työn kautta, mutta jäin heti koukkuun. Profiilini on paljas ja olen melko vaisu, mutta piipahdan siellä silti melkein joka ilta (tosin viime aikoina nukkuminen houkuttaa iltaisin enemmän).

Naureskelin tolle videoklipille, vaikka ei kai pitäis. Näistä asioista on onneksi puhuttu käyttäjien kesken heti alusta lähtien. Monesti ihmettelen silti kaikkea sitä, mitä ihmiset sivuillaan haluavat näyttää. Facen tietovuodoista ei myöskään kai kenelläkään ole täyttä tietoa, ja monet käyttäjät ovatkin törmänneet "iloisiin yllätyksiin" luultuaan rajanneensa julkaisunsa vain tiettyjen ihmisten nähtäväksi. Mutta kiva se on, aikuisemmalle käyttäjäkunnalle suunnattu galtsu :). Face pursuaa postitiivisia postauksia ja persoonallisuuksia, niillä piristää päiväänsä mukavammin kuin telkkaria tuijottamalla.

Palvelun paras anti on sen helppous. Ja ajankohtaisuus. Aikaviivettä ei juuri ole, joku kommentoi aina jonkun bongaamansa uutisen kaikkien kavereidensa nähtäväksi. Samaa mieltä oleminen on helppoa, ja se vahvistaa yhteisöllisyyttä. Positiivisuus saa peukkuja, negatiivisia postauksia näkee harvoin. Se voi olla myös facen heikkous? Minkälainen tulevaisuus on palvelulla, jossa nostellaan peukkuja yhdessä hyvien asioiden puolesta?

Oman kirjastoni sivut laittoi pystyyn yksi aktiivinen henkilö, ja hänen verkostonsa kautta taidamme olla yksi fanirikkaimmista kirjastoista facessa. Paikallisuus on tärkeää, ja se kiinnostaa ihmisiä. Kallion baareissa ei kannata sanoa, ettei kuulu ryhmään ;), ympäristön paine voi käydä sietämättömäksi, heheh. Nykyinen faceilu rajoittuu lähinnä tiedottamiseen, se voisi olla sosiaalisempaakin. Mutta mitä? Jäsenille avoin keskustelufoorumi ehkä, sillä tiloissamme kokoontuu kerran kuussa paikallisista aktiivisista, lähinnä hiukan varttuneemmista henkilöistä koostuva joukko, joka keskustelee paikallisten viranomaisten kanssa (lähipoliisi, terveys- ja sosiaalipuolen henkilö...) Nämä tapahtumat eivät kiinnosta alueen nuorempaa väestöä, mutta ehkä keskustelu voisi jatkua verkossa? Myös lukupiirin ihmiset voisivat perustaa suljetun (miksei avoimenkin?) ryhmän faceen?

Facebook on siis oiva apuväline tiedottamiseen, "suusta suuhun" kulkeva väylä, johon voi laittaa sekä hauskuutta että asiaa ilman pelkoa, että toimittaja on tulkinnut väärin tai keksinyt taas omasta päästään (joku ylen toimittaja uutisoi jo viikko sitten, että Kallion kirjasto on taas auki, phuuh!). Satunnaiset poistokirjamyynnit sun muut arkiset tapahtumat saavat kiitosta kantiksilta, he kokevat olevansa vip saadessaan viestin sivuillensa (tässä kohdassa mainostaisin Radio Helsingin shout-boxia, poisto-myynnit esim. menee aina eetteriin).
Verkossa tiedottamisen rajoja ei tässä talossa ole mietitty (ehkä hyvä niin), joten rajanveto yksilö/virkamies on jokaisen oman harkinnan varassa. Se tekee kirjastojen fb-sivuista persoonallisia, mutta kyllä sen kanssa on syytä olla tarkkana.

Aktiivinen feissaaja-kollegani hankki elämän ja päätti lopettaa fb-tilinsä. Se olikin mielenkiintoinen ja lopulta mahdottomaksi osoittautunut tehtävä.

If You are in - rock well :) Kaveeratkaa: saparopäinen Marika Nikula