Toinen lähipäivä
Istumme parhaillaan 23 asiaa -kurssin lähipäivällä Kohtaamispaikalla. Keskustelua on käyty monista aiheista kuten LibraryThingistä, Deliciousista ja wikeistä.
Matti tuossa taitaa parhaillaankin olla kurssin wikissä samoin kuin muutamat muutkin kurssilaiset. Sieltä katseltiin ainakin verkkokurssiasioita. Itselläni on verkkokurssiosio vielä vaiheessa (kuten muutama muukin juttu), joten yhdessä tekemisen vaihtoehto voisi tulla kysymykseen. Toisaalta olen saanut jo useammankin idean omasta kurssista, mutta ne eivät ole vielä edenneet pidemmälle.
Library Day in the Life vaikutti aika mielenkiintoiselta. Siellä tuntuu olevan erilaisia ja eri puolilta maailmaa peräisin olevia kirjastolaisten kuvauksia omasta päivästään. Useissa taitaa olla mukana kuvaakin. Täytyy tutustua paremmin myöhemmin. Jos oikein käsitin, uusi vastaava päivä, jota toivotaan kuvattavaksi, on ihan pian. Olisikohan se ollut jo 25.1.?
Toinen mielenkiintoinen asia, jonka Matti juuri esitteli, on Google Earthin hyödyntäminen kirjailijan elämän, tuotannon tai yksittäisen kirjan esittelyssä. Tätä voisi näyttää myös vinkkauksessa. Tällaisen matkan voi kaiketi liittää myös GPS-laitteeseen ja kulkea sitten esim. Waltarin jalanjäljillä Helsingissä.
No niin, nyt kuitenkin hiukan neljän jälkeen lopettelemme. Esitellyt uudet linkit luvattiin laittaa kurssiblogiin. Tehtäviä saa kuitenkin palauttaa muistaakseni 21.2. asti. Siispä tsemppiä kaikille keskeneräisille loppurutistukseen.
