Wikispace ja miellekartat

Oman profiilisivun luominen Wikispaceen tökki hämmästyttävän monta kertaa, jotenkin onnistuin kadottamaan valmiin pohjan, mutta oma profiili jäi uupumaan. Syykin toki selvisi - en ollut kirjautunut palvelun käyttäjäksi - tunnen ilmiselvää väsymystä kirjautumisiin. En siksi, että haluaisin varjeltua verkon mahdollisilta möröiltä, olen vain täysin tietämätön mihin kaikkiin palveluihin olen kurssin aikana itseni lykännyt. Haittaa siitä tuskin on.

Samanaikaisesti liityin (tämän siis muistan) yhden projektin kautta Ningin käyttäjäksi. Ning tuntui helpolta ja kätevältä. Tosin emme ole vielä ehtinet käyttää sitä kaikessa laajuudessaan, esimerkiksi yhteisten dokumenttien työstämiseen.

Miellekarttaohjelmat eivät sytyttäneet. Minulle miellekartta on ajatusten selkeyttämistä nopeasti - teen sen mieluiten kynällä ja paperilla. Ohjelmalla saa toki näyttävämpää tulosta, varsinkin jos on tarkoitus esitellä miellekartta muille. Ohjelmat sopivat varmaan yhdessä työskentelyyn.
Perusteellisemmin tutustuin (lukemalla en tekemällä) MindMeisterin käyttöön opetuksessa ja opiskelussa.
Mindmappeja en ole omissa opetuksissani käyttänyt ja päätin etsiä asiasta lisätietoa opetuksen näkökulmasta. Miellekartoista ja käsitekaavioista löytyi runsaasti tietoa.
Päädyin Oulun Yliopiston Oppimisklinikan sivuille, josta löytyi mm. testejä, joiden avulla saattoi testata millainen kouluttaja/ohjaaja olen.
Mielenkiintoinen oli myös Sosiaalinen media opetuksessa- kirjan blogi. Olinkin lukenut jo kirjan, mutta hienoa, että voin selailla sitä vielä verkossa ja seurata blogissa käytävää keskustelu, julkaistuja esitelmiä etc.