Uuden tiikerinvuoden jälkeen wikeilyä


Valitsin Minnesotan Yliopiston kirjaston wikin tarkasteluun. Se näytti selkeältä ja avoimelta. Jos sitä vertailee vaikkapa omaan Kaivoomme, ei suuria eroja näytä olevan. Palstat jakautuvat selkeästi eri teemojen mukaan. Ulkoasu on ehkä siksi Kaivoa selkeämpi. Ja tiedon määrä ei taida olla yhtä suuri, tuntui jotenkin hallittavammalta. Päivitystahti näyttää olevan kohtalainen. Meidän Kaivoonhan valuu päivittäin niin paljon asiaa, että jo parin päivän poissaolo tipauttaa helposti tiedon kyydistä. Mutta on se myös voimavara.
Ehkä tässä olisi hyvä malli, jos seudun kirjastoille joku yhteinen (niin toivottu!) kanava joskus saataisiin.

Wikisuunnittelumallit tuntuivat aluksi ihan heprealta? Aikani niitä selailtuani hyppäsin suomenkielisiin Antisuunnittelumalleihin. Sieltä löytyi hauskoja, jokaisen arkipäivään kuuluvia työtapoja (joita syytä välttää, vaan osaammeko?):
kasautuvat ominaisuudet, kuolonmarssi, paisuminen, päätön kana, lautasliinamäärittely...
Niistä huvittuneena palasin mallien, mm. Viralin pariin. Sen esimerkissä rakennellaan osavuosikatsausta kahden wikeilijän voimin. Pomolta täytyy saada hyväksyntä ja mahdolliset lisäykset, ja wikeilijät pitävät Viralia sähköpostia helpompana jakelualustana. He saavat pomonsa wikeilemään ja sitten tämäkin saa oman pomonsa wikeilemään...
Juu, ei mitään vastalauseita, jos tällainen alusta tavoittaisi esim. koko HelMet-alueen, opettelisin käyttöä mieluusti. Ja tietysti siellä voitaisiin jakaa se tieto, jota nyt lähetellään sähköpostien liitteinä tai erillisten ohjelmien syötetietoina, ensimmäiseksi tulee mieleen vaikkapa tilastot.
Toiseksi tulee mieleen ruoka, sori, päivän ensimmäinen ateria odottaa!