Voivatko pelit opettaa oppimaan?

Suomalaisessa koulukirjastoyhdistystoiminnassa mukana olleena olen aina silloin tällöin seuraillut suuren amerikkalaisen sisarjärjestön sivuja ja sen kannanottoja/julistuksia. Vuonna 2007 AALS (American Association of School Librarians) julkaisi uudet oppimisen tavoitteet eli Standards for the 21st-century learner. Nämä standardit itsessään eivät sisällä mitään pelaamista koskevaa. AASL:n painotukset ovat edelleen oppimaan oppimisessa ja informaatiolukutaidossa, joka nyt on saanut vahvistusta teknologian hyväksikäytöstä ja kollaboratiivisuudesta. Sen sijaan The School Library System of Genesee Valley Educational Partnership on näemmä tutkinut pelien opetuskäyttöä ja julkaissut lukemamme tekstin pelien pelaamisen yhteydestä AASL:n uusiin oppimisen standardeihin sekä New Yorkin osavaltion oppimisen standardeihin (New York State educational standards).
Dokumentti on ihan mielenkiintoinen, ja olen taipuvainen uskomaan moniin siinä mainittuihin pelaamista koskeviin väitteisiin – noin suurin piirtein. Mihin tahansa pelaamiseen näitä väitteitä/tuloksia ei käsittääkseni kuitenkaan suoraan voi siirtää, ja tässä nimen omaisessa hankkeessa onkin käytetty tarkkaan valittuja pelejä.
AASL näkee lukemisen oppimisen perustaitona. Sen lisäksi tarvitaan monia muita (meta)taitoja, joita voi soveltaa erilaisissa yhteyksissä. Pelipöydässä monet näistä taidoista tulevat esiin, joten (ainakin sopivien pelien) pelaaminen tuntuu tarjoavan oppijalle hyvän harjoittelukentän toivottujen taitojen kehittämiselle. En epäile, etteivätkö monet mainituista taidoista (ongelmanratkaisu, eettinen pohdinta, yhteistyö…) tulisi esiin myös verkkopelaamisessa. Uskonkin, että monet pelaamisen positiiviset vaikutukset voivat koskea myös verkkopelaamista. Pelaamista kannattaa hyödyntää opetuksessa, mutta on liian optimistista uskoa kaiken pelaamisen kehittävyyteen.