Huomasin juuri, että ainakin yksi kurssitoveri on lopettanut. Tämähän on kuulemma tavallista verkkokursseissa. Mutta tuntuu ikävältä, kun ollaan kuitenkin näin pitkällä.

Tämä kurssi on hyvin hyvin aikaavievää. Minä, joka en sentään ole varsinaisessa asiakaspalvelussa mietin aika epätoivoisesti miten minä ehdin saada tehtävät tehtyä edes jotenkuten. Minä en halua, jaksa, ehdi, pysty tehdä tätä vapaa-aikana ja työaikana on myös paljon muuta hommaa.
Tällä viikolla olen yrittänyt keskittyä tähän ja olenkin saanut aika paljon tehtyä. Silti aika (eikä oikeastaan aivotkaan) ei mitenkään riitä syventymiseen ja kunnoliseen pohtimiseen niinkuin oikeastaan haluaisi.