Kurssin jälkeen

Tuntui, että on otettava taas verkkokynä käteen ja jatkettava bloggaamista. Muuten on vaarana se, että hyvistä aikeista huolimatta bloggaaminen jää – kun ei ole pakko. Monet sellaiset asiat, joita ei syystä tai toisesta välttämättä tarvitse tehdä, kun ovat edelleen tekemättä.
Keskuspuistoa talvella

Olen vielä vähän toipilas tästä kovasta 23 asiaa -puristuksesta, mutta löysäilyyn on nyt jonkin verran varaa, kun vietän parhaillaan viikon talvilomaa. Sama helpotuksen- ja uupumuksentunne tuntuu olevan monella muullakin kurssilaisella blogiteksteistä päätellen, vaikka en kasvokkain olekaan asiasta nyt kenenkään kanssa päässyt keskustelemaan. Silti en ole ollenkaan sitä mieltä, etteikö tämä satsi olisi ihan tehtävissä. Ohjaajamme pystynevät sitten tuotoksista toteamaan, vastaavatko aikaansaannoksemme sitä, mitä pitäisi. Eiköhän useimmissa tapauksissa sentään!
Kiitos kaikille kurssitovereille ja ohjaajille! Minäkin yritän päästä meseen.