Ympyräkaupungin lumoissa

Suomalainen kirjastoautoväki kokoontui viime viikonvaihteessa joka toinen vuosi pidettäville kirjastoautopäiville. Parkkina oli tällä kertaa Hamina ja RUK:n piha ja kasarmialue. Päiviä on vietetty melko säännöllisesti 1970-luvun lopulta saakka. Autolaiset ovat kokeneet omat koulutuspäivät tarpeellisiksi -jo senkin takia, että kivijalkakirjastolaisille tarjottu tietotaito autojen alustojen ja korien teknisistä ominaisuuksista ei ehkä osuisi aivan ydinosaamisalueelle.
Tämänvuotisilla koulutuspäivillä tosin ei menty kovin syvälle tekniikkaan, esim. lähes joka kerta toistuva alusta- ja korivalmistajien hiillostuspaneeli oli jätetty pois.
Mutta muuten jäivät minulle päällimmäisiksi mieleen pari vakavaa asiaa. Kirjastoautojen määrä Suomessa on minun työssäoloaikanani pudonnut 234 ajokista 160:en kuusipyöräiseen. Toki kuntia on yhdistetty ja toimintaa tehostettu, mutta maahamme on syntynyt sekä kirjastottomia että autopysäkittömiä alueita. Kuntien yhteistyö ja useiden kuntien omistamat autot yksinkertaisesti eivät enää riitä kirjastopalvelujen turvaamiseen talokirjastojen ulottumattomissa oleville alueille. Ei koko haja-asutus - Suomi vielä ole tyhjä.

 
Kirjastot ovat muiden kuntatoimijoiden ja valtionkin kanssa keksineet ideoita autotoiminnan turvaamiseksi tuomalla kirjastoautoihin erilaisia uusia palveluja (Kela, apteekki, verenpainemittaus, pankkipäätteet, ruoan ja/tai matkustajien kuljettaminen). Itse suuressa kaupungissa työskentelevänä en osaa nähdä näitä palveluja kovin oleellisina, ja "onhan kohta joka savupiipun luona laajakaistakin", mutta ymmärrän kyllä niiden tarpeellisuuden esim. Pohjois-Suomessa. Ja jos kirjastoauton uusiminen on näistä lisäpalveluista kiinni, on tietysti otettava lusikka kauniiseen käteen, vaikkei se kirjastonäkökulmasta tuntuisi luontevalta.

Astetta pidemmälle on mennyt Helsinki kesädösäkonseptillaan, joka on iso kädenojennus (varsinkin) nuorisolle, jota ei saada kirjastoon kirjaston normaaleilla ehdoilla. Kesädösän malli vaatii jo huomattavasti enemmän -jos ei materiaaliresursseja (paitsi esim. ylimääräisen vanhan kirjastoauton) niin ainakin motivoitunutta henkilökuntaa.
Muuten päivien varsinaisen ohjelman parasta antia oli Ohjaamon draamapedagogiikalla toteutetut havainnolliset asiakaskohtaamis-caset. Naurun lisäksi saimme todellista mietittävää siitä, miltä asiakkaiden silmissä näytämme.
Mutta mitäpä tällaiset koulutustapaamiset olisivat ilman kollegoja, joiden kanssa puhutaan aina samaa kieltä, vaikka kahdella kotimaisella ja yhdellä Suomenlahden eteläpuolisella.

Ylläoleva kuvatkoon yhtä suurta perhettämme!