Kuin Viikonlopun Leffaputkessa.

Kaksi päivää sitten en mahtunut työsuhdeautolla pysäkilleni. Ympyrän täyttivät suurehko kuorma-auto (käynnissä) ja henkilömersu, iso luokassaan. Kuorma-autossa oli moottori käynnissä, mutta kuskia ei näkynyt. Mersun ikkunat olivat auki, mutta turhaa sieltäkin oli ketään kuikuilla.Se, että kirjastoauton paikka on viety, ei ole mitenkään uutta, mutta että paikalla on ajoneuvo käynnissä on harvinaisempaa.
Nousin kuskinpenkiltä ulos ihmettelemään, lähellä ei näkynyt ketään joka olisi näyttänyt kuorma-auton kuljettajalta. Kauempaa kuitenkin lähestyi rivakasti kävellen vanhempi herrasmies, joka jo kaukaa huusi: "soita ny sääkin poliisille, auto on käynyt tosa jo neljä tuntia, eikä poliiseja näy vaikka mää ole soittanu!". Juttelin miehen kanssa hetken, ja vaikutti siltä että hän tosissaan tiesi auton olleen aamusta asti käynnissä paikallaan.
En kuitenkaan virkavaltaa kutsunut, vaan näppäilin puhelimeen kuorma-auton ovessa olevan puhelinnumeron. Vastauksen kuultuani esittelin itseni ja asiani, ja hienokseltaan ihmettelin autoa kuljettaneen ihmisen aivoituksia. Kävi ilmi, että keskustelen kuorma-auton omistajan kanssa, joka kyllä tiesi että kuorma-auton niillä seuduilla piti olla, mutta kuskin puuttumista ei hänkään käsittänyt. Mersu kuulemma kuuluisi kaivurikuskille, mutta kaivuriakaan ei mailla halmeilla näkynyt. Omistaja kuitenkin lupasi asialle jotain tehdä.
Puhelun lopetettuamme ja asiakkaiden lähdettyä minua kuitenkin alkoi moottorin joutokäynti sapettaa -varsinkin kun vieressä on päiväkoti. Laskin kymmeneen ja kiipesin kuorma-autoon sammuttamaan moottorin (tiedän, huonokuntoisia vanhojen kuormurien moottoreita voi olla vaikea käynnistää uudelleen). Ihana hiljaisuus laskeutui lähiöön.
Muutaman minuutin kuluttua paikalle kuitenkin karautti vielä henkilöauto, josta nousi kaksi kiihtyneen oloista nuorehkoa miestä. Ulkonäöltään olivat no, koko lailla minun näköisiäni hiusmallin ja korvien metalliasteen suhteen. Muuten rotevampia ja enempi tatuoituja. Isomman repliikki: "sääkö saatanan apina sammutit tän?".
Nielaistuani ja ajateltuani että jokohan on edessä väkivallan kohteeksi joutuminen työpaikalla ja -aikana, mietin nanosekunnin ja aukaisin suuni. Yllättävän rauhallisesti onnistuin kertomaan, että moottorin tyhjäkäynti on laitonta, auto ollut useita tunteja käyttämättä, vieressä on päiväkoti jonka ilmastointilaitteet tuskin olisivat niin erinomaiset että lapset saisivat enää päiväunilleen raitista ilmaa, ja että "paikallinen asukas" oli todistanut asioiden olevan näin.
Miehet olivat jo hieman lähestyneet, mutta pysähtyivät kuitenkin. Onneksi. Ja kääntyivät kannoillaan, kiroillen ja käyttäen minusta ilmaisuja jotka eivät sovi perhemedioihin. Yrittivät sitten käynnistää kuormuriaan, ja onnistuivatkin -samaan aikaan kun itse lähdin ajamaan seuraavalle pysäkille.
Eiliseen asti jäi harmittamaan tuo tapaus -vaikka tiedänkin olleeni oikeassa. Vastapainoa onneksi sain eilen runsain mitoin. Lähellä paikallista merensalmea ja uimapaikkaa olevalle pysäkille ilmestyi paljain jaloin, kylpytakissa, punainen tukka märkänä, kaunis viimeisillään raskaana oleva nainen, joka ei tiennyt auton pysähtyvän hänen kerrostalonsa nurkalle. Kyseli innostuneesti mitä aineistoa autoon voi saada, ja lähti kaikkien esitteiden kanssa jättäen märät varpaanjäljet ja hiekkaa auton lattialle. Lupasi tulla viikoittain tästä eteenpäin.
Iltapäivän kallistuessa jälkipuoliskolle seuraavassa lähiössä, auton jakkaralle istahti vanhempi mies joka halusi Harittuun. Selitin, etten saa kuljettaa ihmisiä enkä ole edes oikein menossa sinnepäin. Herra oli ilmiselvästi oman sisäisen maailmansa innoittama ja tuntui viittaavan kintaalla puheilleni. Olin sitten kärsimättömään tapaani jo käynyt mielessäni tilanteen, jossa odottelemme jonkun sortin autoa herraa hakemaan -en olisi halunnut häntä yrittää kantamalla autosta ulos. Onneksi paikalle tuli minulle tuttu asiakas, joka tunsi tämän taivasten tekijän -kertoi hänelle rauhallisesti, että "Ilpo on nimesi ja asut samassa rapussa, mennään tästä kohta yhdessä rauhassa kotio...". Huh.
Illan viimeisellä pysäkillä noin lukioikäinen tyttö huikkasi lähtiessään että "tosi hyvää palvelua täällä", vaikken ollut huomannut tehneeni mitään erityistä, enkä muistanut moista ihmistä lapsiasiakasajaltaankaan.
Missä muualla kuin kirjastoautossa...
God I love this job.