Suomen toivot valuvat sormien välistä.

Mitä me tehdään näitten lasten ja nuorten kans?
Meidän kylässä olemme saamassa kirjastoautojen lainaustilastot nousuun, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Loppuvuonna tulossa oleva lomautus voi muuttaa tilanteen, mutta kun lainausluvut suhteutetaan aukiolotunteihin, plussalla varmasti ollaan. Se taas johtuu siitä, että aukioloaikamme ovat nyt niin pitkät kuin tällä henkilökunnalla on mitenkään mahdollista.Tämä sinänsä mukava asia ei kuitenkaan ikävä kyllä johdu siitä, että lapset ja nuoret lainaisivat enemmän kuin ennen. Hartiavoimin teemme töitä, että ekaluokkalaiset muistaisivat vartuttuaankin pysyä asiakkainamme, mutta jo kuudesluokkalainen, joka käy viikoittain kirjastoautossa, on tapaus. Me tietysti yritämme parhaamme mukaan pitää kiinni koululaisista, mutta samanaikaisesti on vakiintunut "pelastakaa edes päiväkotilapset ja vanhukset" -tyyppinen toiminta. Ja pohtihan Kirjastolehden päätoimittajakin jo ajat sitten, että pitäisikö kirjastojen keskittyä vanhuksiin ja suuriin ikäluokkiin, jotka jo ovat tottuneet käyttämään kirjastoa.

Ilmiö on tietysti valtakunnallinen, ehkä joitakin iloisia poikkeuksia lukuunottamatta. Mutta yleisesti fyysiset käynnit ja lainaus laskevat. Poikkeukset (lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä) ovat yleensä kirjastoja, joiden henkilökunnan ja esim. opettajien yhteistyö sujuu kaksisataaprosenttisen hyvin.
 
Teinejä voi yrittää houkutella myös musiikilla. Kirjastojen musiikkiosastojen lainausluvut nousivat iloisesti koko 1990-luvun ja vielä 2000-luvullakin ennen kotilataamisen ja mp3-soittimien esiinmarssia (ja toki osin vielä niiden aikanakin), mutta suunta ei ole enää ylöspäin. Kirjastoautojen levyvalikoima ei liene kuitenkaan ikinä ollut mikään herkkusampo musiikillista heräämistä kokeville nuorille.
 
Sähköistä kirjaa on marssitettu esiin vaikka kuinka kauan. Sanonko? Sanon: onneksi niiden tekniikka on toistaiseksi ollut kömpelöä eivätkä ihmiset ole ottaneet niitä omakseen. Mutta nyt nekin ovat parantuneet, ja kun sähkökirjaan on saatu kunnolla tekniikka, jolla mikä tahansa teos voidaan muuttaa vaikka isotekstiseksi, kiinnostuu Suomen vanheneva väestö niistä ihan uudella tavalla. Lainaa siinä sitten niitä isotekstisiä, joita on aina ilmestynyt liian vähän.
 
Lisäksi uskon, että Suomen kirjastot kohta alkavat ostaa erilaisia mediapaketteja, jotka tallennetaan kirjaston palvelimelle, ja asiakas sitten lainaa sen esim. muistitikulleen tai johonkin muuhun vempaimeen. Siinä ei pääkirjastossa sitten enää tarvita neliöitä, kuutioita, hyllyjä eikä henkilökuntaakaan. Muuta kuin miljööksi. Heh, ja kirjastoautoksi riittää Opel Corsa.
 
Samanaikaisesti -juuri nyt- kirjastot muuttavat itseään olohuoneiden näköisiksi mediasaleiksi, viihtymistoreiksi, kohtaamispaikoiksi ja mitä vielä. Kirjastoauto taas on aina ollut asioimispaikka (toki myös sosiaalisen kohtaamisen paikka, varsinkin harvaan asutuilla seuduilla), eikä toiminnan luonteeseen tunnu helposti solahtavan ajatus olohuoneesta tai nettitorista. Maaseudulla varsinkin on pian nettiyhteys joka savun juurella. Eivät ihmiset tule suurin joukoin kirjastoautoon hoitamaan virtuaaliasioitaan.
 
Eli kirjoja mun mielestä meidän tarttis saada lainattua edelleen. Ja vaikka miten yrittäisimme rakentaa yhteistyötä päiväkoteihin, kouluihin, palvelutaloihin ja muihin laitoksiin, loppuvat työtunnit kesken, kun sen arkisen rutiinihommankin pitäisi toimia. Mistä varoja koordinaattoreille, jotka etsisivät palveluamme tarvitsevat ryhmät?
Älkää tuudittautuko ajatukseen, että kirjastoautoon riittää asiakkaita kunhan tolpassa on ajantasainen aikataulu.
Pelottaa.