Wikipedian autuudesta/aitoudesta/autiudesta

Minulla on ilo olla mukana Tampereen Yliopiston Täydennyskoulutuskeskuksen järjestämässä kirjastonhoitajien lisäkoulutus -opintokokonaisuudessa. Eilen Ari Haasion johdolla pähkäiltiin tehokkaan tiedonhaun parissa. Ihan perushuttua siis, periaatteessa.
Haasio kuitenkin nosti wikipedia-kissan pöydälle muutamalla valaisevalla esimerkillä, joiden perusteella isoon Weehen ei kannattaisi juuri luottaa. Katsokaapa vaikka Pisan tornin korkeutta neljästä erikielisestä Wikipediasta, saat neljä eri tulosta...
Niin että lähdekritiikkiä, tietysti, tietysti. Ja toisaalta, kuinka kaunis edelleenkin onkaan ajatus tietosanakirjasta, jota kaikki voivat tehdä.
Seija Shemeikka kertoi hieman samanlaisesta ongelmasta hämäläisen paikallistiedon kanssa, jota he kokeilivat laittaa Wikipediaan -lähes samanaikaisesti joku "unknown editor" muokkasi heidän tekstiään -vääriä tietoja sisältäväksi. Päätyivät sitten omaan tietokantaan.
Mitä tehdä, että lapsi ei menisi pesuveden mukana?
Mitä tehdä, että Wikipediasta löytyvään tietoon voisi luottaa absolutamente?
Ai niin, opinkin aika paljon, esim. Dogpile-metahakuun tykästyin kovasti, varsinkin sen tarkennettu haku toimii hienosti.
Ja Mission Impossible-pisteet nousevat kirjaston katosta läpi, kun kerrot asiakkaalle hakevasi tietoa CIA:n saitilta... loistava World Facts-osasto!