Vaikeuksia blogin kirjoittamisessa
Olen kamppailut melkein koko aamupäivän blogin kanssa ja kirjoittamiani tekstit eivät ole tallentuneet.Lisäksi on sisäänkirjoittautumisessa ollut ongelmia.
Vihdoin sain tarpeeksi ja vaihdoin sekä konetta että selainta ja nyt olen siirtynyt Mozillaan. Olen aikaisemminkin huomannut että välillä Internet explorer ei toimi kunnolla. Onneksi on silloin mahdollista käyttää toista vaikka ei kaikista työkoneista. Yritän tänään saada kurottua kiinni sillain että saan edelliset tehtävät tehtyä ennen kun uudet taas tulevat maanantaina. Varsinaiseen pikaviestimen käyttämiseen en ole vielä ryhtynyt sillä minulle ei sopinut viime tiistai. tiistai on muutenkin minulle tosi huono päivä sillä silloin yritän toteuttaa itseäni toisella tavalla nimittäin keramiikan teossa. Välillä on mukavaa saada tehdä töitä käsillä eikä vaan käyttää sormiaan kirjoittamiseen.
Toivottavasti saan paljon tehtyä tänään. Maanantaina tulee kouluryhmä ja kirjastossa on suomi-ruotsi luhytelokuvien maaottelu. Tämä tehdään yhteistyössä Walhallan kanssa. Viikon päästä on pohjoismainen kirjastoviikko ja silloin on täyshulina.
