Podcasteja ja lisää RSS:ää

Eilen illalla kotona tilailin tämän viikon tehtänannon mukaan vielä lisää RSS-syötteitä. Erityisesti kiinnostuin podcasteista, joita olen kyllä jo hyödyntänyt aikaisemminkin. Kuuntelen nimittäin työmatkoilla mp3-soittimen tai nykyisin paremminkin kännykkään yhdistetyn soittimen avulla äänitteitä.
Useimmiten kyseessä on cd-levyltä kopioitu äänikirjan mp3-tiedosto, mutta joskus olen imuroinut aineistoa myös suoraan netistä. Usein olen käyttänyt LibriVoxin vapaasti käytettävissä olevia äänikirjoja http://librivox.org/,  jotka ovat siis pääasiassa englanninkielisiä vapaaehtoisten lukemia ja tekijänoikeuksista vapaita tekstejä. Muitakin audiotiedostoja olen aikaisemmin hyödyntänyt, mutta nyt vasta heräsin kunnolla Ylen podcasttarjonnan runsauteen.
Vaikka olenkin omalta koneelta katsellut ja kuunnellut Ylen ja muidenkin kanavien ohjelmia, en kuitenkaan ole ladannut niitä mobiililaitteeseen. Nyt siis imuroin alkajaisiksi Matti Rämön matkakuvauksen Polkupyörällä Aasiassa ensimmäiset 3 osaa ja Eurooppalaisia puheenvuoroja -sarjan osia. Niitä ehdin jo kuunnellakin  matkalla töihin, mutta uskon, että tämä on vasta alkua radio-ohjelmien podcastien kuluttamisessa omalla kohdallani.