Tietopalvelun tarina

Mietimme tänään Tietopalvelun tarinaa. Niitä syntyi monta erilaista. Tarinat ovat hauskempia kuin määritelmät. Ainakin minua ne inspiroivat.

Jouni oli käyttänyt metsän metafoora. Tiedon metsät, ikimetsät, puistometsät, talousmetsät, tehohakkuut. Tietopalvelu auttaa metsään eksyneitä.

Tietopalvelijat istuivat ennen tiedon päällä. Tieto oli viitetietokannoissa. Erillisiä tiedonhakuistuntoja varten otettiin tietokantoihin verkkoyhteys. Tietokantojen käyttö oli komento- tai aikavelotteista. Käytön tuli siksi olla harkittua. Tietoa kysyttiin neuvonnan tietopalvelijoilta, jotka armeliaasti jakoivat sitä niille, joilla oli täsmällisesti määritelty tiedontarve ja kysymys. Asiakkaat eivät itse päässeet käyttämään tietokantoja.

Tilanne on tänään toinen. Tietopalvelijat eivät enää istu tiedon päällä. Mietin, mitä tietopalvelijat tekevät tänään, kun he eivät enää istu tiedon päällä. Pelastavatko he metsään eksyneitä?

Miten asiakas ymmärtää kirjaston Tietopalvelun? Palvelemmeko me tietoa? Vai peräti palvomme tietoa?