sairas kertomus ja tekijän oikeus
tämä on sitten luvallinen .
vuosia sitten putkimies unohti kotiini stetoskoopin. käytin niitä ahkerasti odotusaikana sydänäänten kuunteluun. leikeissä ovat jo hajonneet ja kadonneet. ne olivat sellaiset punaletkuiset ja rahisevat. eivät noin modenit, kuin kuvassa olevat.
otin kuvan netistä. ajattelin tekijänoikeuksia, mutten piitannut. poistan kyllä kuvan oitis, kun joku tekee minulle selväksi:
mistä tiedän oliko minulla lupa käyttää kuvaa? mitä seuraamuksia minulle kuvan luvattomasta käytöstä on?
kuva vaihdettu!
halusin tuolla kuvalla huomiota. olen nimittäin ollut sunnuntaista lähtien sairaana, enkä ole tehnyt mitään kurssin eteen. nyt alan toipua ja mietin, kuinka saada teidät muut kiinni. jos huomenna jaksan, yritän kiriä viikkotehtävät, jotta eivät kasaantuisi.
ei ollut sikainfluenssaa-kai-vaikka ehdin jo pelätä. pitkän kuumejakson jälkeen, olen kärsinyt nyt vuorokauden alilämmöstä. on aikas viluinen olo, kun oma lämpö on vain +35,5 °C (mä muuten copypastesin tuon astemerkin, kun en keksinyt miten sen saa näppäimillä). tämä riittäköön sairaskertomuksesta.
