alan taas lämmetä
tälle kurssille ja muutenkin.
itse ottamani kuva tennareista. tämä kuva ei liity juuri mihinkään. kunhan laitoin.
aika myöhäiseen meni itselleni lupaama päivän työ. päätin hoitaa tehtävät kuleksimasta ennen huomisen uusia. joitain mutkia oikasin.
valitsin RSS-lukuohjelmaa varten iGooglen. aluksi se tuntui sekavalta, niin kuin kaikki uusi aluksi, mutta nyt olen jo ehtinyt leikkiä sen kanssa aika paljon. olen järjestellyt etusivulle tarvitsemaani sälää: reittiopasta, kalenteria, karttaa, kääntäjää..uutissivulle olen koonnut seuraamiani nettilehtiä. olen huomannut, että jos töissä ehdin nettiin omille asioilleni, surffaan ainoastaan valtamediat, enkä esimerkisi valtamediaa, jota seuraan aina kotikoneella.
syötteissä sitten vähän innostuin. luultavasti tulen karsimaan niitä jonkin ajan kuluttua. varmaan osa on ihan turhia, joutavatkin mennä. huvittavaa on se, etten ollut huomannut, että HelMet-uutuuksia voi tilata syötteenä. kotikoneesta alkaa tulla MINUN koneeni.
mesenkin asensin ajallaan. alussa tunsin itseni kömpelöksi, mutta viikon kokeiltuani olen jo muita neuvomassa ;) kaikki keskusteluohjelmat, joita olen käyttänyt, ovat lopulta aika helppoja.
olen jo vuosia käyttänyt mIRCiä. en osaa sanoa, miten helppo se on asentaa, mutta minuun on kyllä saatu yhteyttä maapallon toiselta puolelta. skype tietysti on myös tuttu. en tiedä, onko skypessä mahdollisuutta useamman henkilön väliseen samanaikaiseen keskusteluun. mIRCissä pystyy osallistumaan eri kanavien keskusteluun ja perustaa tarvittaessa sellainen itsekin. mesestä, skypestä ja mIRCistä viimeisin tarjoaa parhaan mahdollisuuden pysyä anonyyminä keskustelussa. toisaalta siellä pitää tietää oikeat kanavat. sitten tietenkin fb:n chattailu. blob vaan sinnekkin.
huomasin aika vilkasta keskustelua RSS:n laittamisesta omaan blogiin. jos en kovin väärin katso, niin minulla on vuodatuksessa sellainen oletuksena. voisko joku kertoa, saako minun blogistani tilattua syötteen?
minulla oli mielessä vaikka kuinka monta kysymystä ennen tämän kirjoittamista. näköjään asiat ratkesivat mesettäessä. hauskaa.
on minulla kuitenkin yksi vielä. eräs nuori ystäväni on useamman kerran pyytänyt minua liittymään Netlogiin. olen epäröinyt, sillä ystävästäni näkyy pikaesittelyssä aika paljon tietoa.
KYSYMYS2 onko jollakin kokemusta netlogista? pitääkö sitä pelätä?
