hmm, delicious!

delicious näytti alussa aika tylsältä, mutta kuitenkin monimutkaiselta. olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on mahdollisuus oppia erehdyksen kautta yhdessä tarun kanssa. pelkään, että yksin pähkäillessäni olisin a)menettänyt hermoni, b)luovuttanut c)tuhlannut kohtuuttomasti aikaa. noh, ei ole reilua luottaa itseensä- jonka kanssa kaiken aikaa elelee- noin vähän. olisin minä saattanut selvitä itseksenikin. mutta yhtä hauskaa, kuin yhdessä tekeminen, se ei olisi ollut.
me tarun kanssa vähän jumitettiin siihen, kun en saanut lähetetty' tarulle linkkivinkkejä. näytti, että olisimme toimineet aivan oikein, muttei siltikään pelittänyt. lopulta paljastui, ettei d:n kirjautumisnimi ole aina käyttäjänimi. mikäli mesekeskustelun ymmärsin oikein, niin nimen voi jälkikäteen muuttaa.
olin ottanut töihin mukaan oman kannettavani. kirjaudun automaattisesti meseen ja skypeen avatessani koneen. opiskelessamme t:n kanssa, huomasin kurssitoverimme tulleen meseen. otimme sitten paulan mukaan opiskeluun. oli vapauttavaa huomata, miten mutkattomasti ryhdyimme keskusteluun ja miten helppoa oli pyytää apua. siinä me sitten kaikki kolme saman pöydän ääressä harjoittelimme. kiitokset vielä paula!
kun tutustuin muiden 23:n linkkeihin, löysin yhden mielestäni mielenkiintoisen sivun
http://www.peda.net/veraja/kotka/vinkkiverkko/tools/softa/
uskon löytäväni tuolta apua aika moneen pulmaan.