Chat, Messenger, Meebo

Kolmannella yrittämällä mesetys onnistui, tiistaina 10.11. Ehdin ennen sitä valittaa blogikommentissa jollekin kuinka ilman ryhmächattailykokemusta tunsin epäonnistuneeni ihmisenä. Epäonneni liittyi luultavasti siihen, että yritin liittyä keskusteluun Meebon kautta ennen kuin olin MSN:ssä liittänyt Macen kaverilistalleni: minulla on siis Windows Live -tunnus ja nyt myös -ohjelma sekä koti- (mac) että työkoneellani.
Chattaily tuntui omituiselta, se että “siellä” oli paljon väkeä, niinkuin missä? Todellisuus ja virtuaalisuus sekoittuivat kummallisesti, oli leijuva olo. Näin ja kuulin ihmiset, vaikka oikeasti vain kirjoitusmerkit juoksentelivat. Istuin nakutettuna paikallani (kotona) sen kaksi tuntia, vaikka oli kauhea nälkä ja väsymys. Jotain yritin keskustelussa inistä, mutta olin liian hidas. Delicous-tehtävän tekemiseen tuli hyviä neuvoja, mutta ne vilistivät ohi, unohdin saman tien. En pystynyt yhdistämään osallistujien oikeita nimiä mesetunnuksiin.
Vaikka keskustelumme jätti sekavan mielentilan, tajuan nyt, että mese voisi olla mainio työväline. Puhuimme asiasta eilen palaverissa, jossa oli tarkoitus hahmotella Vantaan kaupunginkirjaston sosiaalisen median strategiaa. Meitä oli vain muutama paikalla, mutta kaikki olivat innoissaan uudesta viestintävälineestä. Minä aion painostaa muutamaa kollegaa kokeilemaan. Pienten asioiden (esim. koodinpätkien) kysely, faktat, pikaneuvonta, -opastus… Minullahan ei ole työpuhelinta; juoksen 1. – 3. kerroksen väliä useasti päivässä. Hyvää kuntoilua, mutta aina ei pikkujuttujen takia viitsisi. Ja jos tehdään projekteja muiden kirjastojen ja/tai kaupungin toimijoiden ym. kanssa. Kätevää.
Toisaalta ergonomisista syistä ym. ja “isoissa asioissa” face to face- ja puhelinkeskustelut, myös blogi-kirjoittelu & kommentoinnit ajavat mesen ohi. Mesessä ei oikein pysty ajattelemaan; se vaatii reagoimaan. Minulla ei ole (mesen vaatimia) sosiaalisia taitoja. Small talk -taitoja?