Kirjasto Facebookissa keskustelu
Olen ylittänyt äärimmäisen korkean kynnyksen ja osallistunut Kirjastot fi:n Kirjasto-kaapelin keskusteluun "Kirjasto Facebookissa". Keskustelu käynnistyi elokuun puolivälissä ja viimeisin kommentti oli marraskuun kuudennelta päivältä. Keskusteluun oli ehtinyt tulla 55 viestiä. Se painottui pohdintaan, tulisiko kirjaston osallistua Facebookiin vai ei. Puheenvuoroja esitettiin sekä puolesta että vastaan.
Ennen omaa kommenttiani luin kaikki viestit huolella. Osallistuin keskusteluun omalla koko nimelläni. Kirjastot.fi:n keskustelupaltoilla paheksutaan nimimerkeillä osallistumista.
Tuntui haastavalta osallistua juuri Kirjasto-kaapeliin, koska siellä käydyt keskustelut ovat erittäin korkeatasoisia. Kun vuorovaikutusta oli käyty jo kolme kuukautta ja kommenteissa oli tuotu esiin monia eri näkökulmia, oli vaikea enää löytää omaa sanottavaa, joka voisi vielä jotenkin rikastaa aiempaa keskustelua.
Oma kommenttini ei kuitenkaan tullut heti näkyviin keskustelujen viestiketjuun.
Siellä näkyi seuraava viesti:
"Huom. Kirjastot.fi-foorumeilla ja blogeissa on toistaiseksi ennakkomoderointi häiriköinnin vuoksi. Viestit tulevat foorumeille ja blogeihin viiveellä. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa. Kirjastot.fi-toimitus"
Jäin miettimään, onko ennakkomoderointi seurausta kurssitehtävistämme.
Olisi kiinnostavaa päästä lukemaan sensuroimatonta Kirjastot.fi -kanavaa. Mitä häiriköt ovat tällä kanavalla yrittäneet viestiä? Osaisiko kukaan hakkeroida?
