right here, right now (9)

right here. right now
koko viikon on tullut kiinnostavia virikkeitä suuntaan jos toiseen. kuvittelin, että viikonloppuna viimeistään tutustuisin paremmin kaikkeen aineistoon ja tehtävätkin tekaisisin. ja nyt, piruvie. pamahti AURINKO! kävin nostamassa aivojeni GABA-tasoa.
olen aloittanut digitarina-kurssin. huomaan, että käsikirjoitusidea pyörii koko ajan mielessäni. osallistuin myös esillepanotyöpajaan sellossa. jaksoin kuunneella vajaan tunnin yhden ihmisen minäminäminä-puhetta, turhauduin ja lähdin pois. lähtöäni avitti se, että tiesin samassa kirjastossa samaan aikaan olevasta Kirjaston NYT -seminaarista. tiedä häntä, miksi ohjelma löytyy poliisin sivulta. loppupäivän alustukset tulevat myöhemmin kirjakanavan sivulle.
tämän viikon tehtävä keskustelufoorumeihin liittyen ei ole tuntunut omimmaltani. tunnen jonkinlaista vastenmielisyyttä keskustelupalstoihin, joihin anonyymit kirjoittajat suoltavat omaa asiantuntijuuttaan. 
kerron kuitenkin eräästä keskustelusta. ystävilläni on lapsi nimeltä ruu. he kasvattavat ruuta rakkaudella, kuten useimmat vanhemmat. erilaiseksi ruun perheen tekee se, että ruuta kasvatetaan sukupuolineutraalisti. ruu ei ole tyttö, eikä poika. hän on ruu. ruun perheestä julkaistiin juttu meidän perhe -lehdessä 3/2009. ja siitä alkoi tapahtumien vyöry. lehden keskustelupalstalle alkoi vyöryä kommentteja, samoin vauva-lehteen, kaks plussaan ja niin edelleen. jopa aamulehti julkaisi pääkirjoituksessaan kritisoivan kirjoituksen.  keskustelupalstoilla vaadittiin ruun huostaanottoa, epäiltiin lapsesta tulevan uusi koulusurmaaja, .. onneksi moderaattori puuttui peliin, kun ystäviäni kohtaan alkoi sadella uhkauksia. kirjoittajia kiinnosti suunnattomasti ruun sukupuoli ja  se kumpaankohan vessaan se raukka sitten koulussa menee. vaikutti siltä, etteivät kommentoijat olleet lukeneet ollenkaan artikkelia, vaan muodostivat mielipiteensä täysin omien ennakkoluulojen mukaan. koska ystäviäni on vuosikausia kutsuttu ketuksi ja sudeksi, kauhistelivat kirjoittajat, että millaiset eläimet sitä lasta kasvattavat, meillä ainakin on isä ja äiti. niin ruullakin.
ystäväni pyysivät meitä, jotka tunnemme perheen hyvin, osallistumaan keskusteluun. aika moni meistä sen tekikin. myös minä.  ruu on  ihana ja onnellinen lapsi 
tässä vielä vinkki pelien ystäville :)