läksytys (10)
minulla on ollut tunnukset irc-galleriaan muutaman vuoden ajan. olen käynyt siellä aina silloin tällöin. toisinaan etsimässä tiettyä ihmistä, toisinaan vain uteliaana tarkkailijana.
sysäyksen kirjautumiselleni antoi oirehtiva murrosikäinen tyttäreni. hän menetti vuoden aikana kolme ystäväänsä. kaksi kuolleista oli yläasteikäisiä ikätovereita. olin aika neuvoton. yritin selvittää mitä oli tekeillä. löysin jotakin arvokasta.
kuolemantapausten jälkeen tuli galleriaan hyvin nopeasti yhteisöjä, joissa keskusteltiin ja surtiin yhdessä. nuoret kävivät useita kertoja päivässä, usean viikon ajan, kirjoittamassa jonkun yhteisen muiston ja itkivät suruaan. yhteisöissä oli aluksi ystävät. vähitellen mukaan tulivat koulutoverit, samassa lähiössä asuvat ja ne jotka tiesivät. hekin, jotka eivät tunteneet, halusivat tulla osoittamaan myötätuntoa. aina välillä sivuille eksyi joku täysin ulkopuolinen kyselemään mitä oli tapahtunut. utelijat haistateltiin nopeasti ulos; tämä on meidän surumme, lähe vetään! nuoret lohduttivat toinen toistaan. laitoin tähän yhden aika tuoreen muistoyhteisön keskustelun.
the antero
haastattelimme taruttaren kanssa kirjastomme anteroa. arvelen anteron jo alkannen kasvaa galtsusta ulos. hän ei nimittäin ole kirjautunut sinne reiluun kahteen kuukauteen. syyksi hän selitti kännykällä kirjautumisen facebookiin olevan helpompaa kuin irc-galleriaan. vaikka antero kirjautuu tietokoneellakin useita kertoja päivässä fb:iin ei hän enää jaksa tehdä samaa galtsun kanssa. piti sitä kömpelönä. keskustelimme muutenkin fb:n ja gallerian eroista.
galleriassa on tiedettävä etsittävän henkilön profiili, sillä aika harva kirjautuu sinne omalla nimellään, täysin päin vastoin, kuin fb:ssa. löydetyt tiedot, keskustelut ja kuvat ovat kaikkien nähtävissä. fb:ssa voi rajata aika tiukasti sen, mitä haluaa itsestään tuntemattomille paljastaa. fb:ssa voi siis kirjoittaa vapaammin, kunhan muistaa asetta rajoitukset niin , etteivät pomo ja työtoverit näe mitä teet vapaa-aikanasi ;) sekä galtsussa, että fb:ssa yhteisöt ja faniryhmät kertovat käyttäjän kiinnostuksen kohteista, vaikkei sivuilla aktiivisesti, tai ollenkaan, enää liittymisen jälkeen vierailla.
antero keksi käytettäväksemme sanan :läksytys. se kuvaa sitä, miten autamme koululaisia ja opiskelijoita koulutehtävien hoitamisessa, läksytämme. ideoimme taruttaren kanssa galleriaan kirjaston läksyttämön. sieltä olisi helppo pyytää neuvoja tiedonhakuun ja esitelmän aiheeksi. läksyttämössä voisi puhua sellaisista koulumaailman asioista, joita ei puhuta koulussa, vaan vasta kotimatkalla. läksyttämössä saisi myös vain olla, aivan kuin kirjastossakin. siellä olisivat samat periaatteet, kuin espoon, vantaan ja helsingin nuortenryhmien hyväksymät:
Normal
0
21
false
false
false
FI
X-NONE
X-NONE
/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:"Table Normal";
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-qformat:yes;
mso-style-parent:"";
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:10.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:115%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:"Calibri","sans-serif";
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-fareast-language:EN-US;}
Normal
0
21
false
false
false
FI
X-NONE
X-NONE
/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:"Table Normal";
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-qformat:yes;
mso-style-parent:"";
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:10.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:115%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:"Calibri","sans-serif";
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-fareast-language:EN-US;}
Tervehdys kirjaston nuori asiakas!
Tämä on viestimme sinulle. Olemme koonneet tähän kymmenen asiaa, joilla kerromme sinulle, että olet tervetullut kirjastoon ja että haluamme palvella sinua hyvin kirjaston asiakkaana.
1. Sinä olet sinä; saat olla kirjastossa oma itsesi.
2. Sinä, kuten muutkin nuoret, olet arvokas; lupaamme kohdella sinua tasavertaisena muihin nähden.
3. Lupaamme rakentaa sinulle monipuolisen ja inspiroivan kokoelman, jotta löydät siitä jotakin juuri sinulle sopivaa.
4. Kun sinulla on koulutyöhön, opiskeluun, harrastukseen tai elämääsi liittyvä tiedonlähteen etsintä meneillään, lupaamme auttaa sinua – vähintään yhtä hyvin kuin aikuista.
5. Sinulla on oikeus saada kirjastossa nettiin ja netin käyttöön liittyvää opastusta; netissä sinulla on oikeus saada kirjastonkäyttöön, kokoelmiin ja tiedontarpeisiisi liittyvää henkilökohtaista neuvontaa.
6. Sinun kysymyksesi ovat tärkeitä; lupaamme yrittää etsiä vastauksia kysymyksiisi.
7. Sinulla on oikeus turvalliseen ja miellyttävään kirjastokäyntiin; lupaamme puuttua kaikenlaiseen kiusaamiseen ja häiriökäyttäytymiseen heti.
8. Luottamus ei synny aina helposti; lupaamme olla luottamuksesi arvoisia.
9. Sinulla on oikeus käyttää koko kirjastotilaa; toivomme että viihdyt.
10 Sinun ei tarvitse suorittaa mitään; lupaamme että saat vain olla.
lue adalmiinan kommentti huoneentaulun syntyprosessista
läksyttämön yhteyteen nuoret voisivat koota oman nuortenosaston. veistoluokan uumenista löytyisivät juuri ne lehdet, levyt, elokuvat ja kirjat, jotka nuoret olisivat itse koonnet. kokoelma voisi vaihtua hyvinkin lennokkaasti. läksyttämössä olisi matalakynnyksinen kohtauspaikka,sohvaryhmä, katon kokoinen tähtitaivas.
kirjastolla on nuorten keskuudessa hyvä ja luotettava maine. sieltä löytyy aina luotettava aikuinen avuksi, tai vain juttukaveriksi. galleriassa kirjastokin saisi tuoretta ja arvokasta tietoa nuorten toiveista ja odotuksista.
marraskuussa 2007 galleriaan laitettu kysymys kirjaston käytöstä, sai vuorokauden aikana 20 000 vastausta. lukijoita ja aktiivisia osallistujia siis riittää. kun läksytys esitteltäisiin gallerian etusivulla, tavoittaisi se nopeasti tuhansia lukijoita ympäri maan.
me kirjastossa emme ole valvovia viranomaisia, vaan aikuisia, ihmisiä.
piis kaikille! toivottaa lämpöä ja rakkautta nuoriin ja teihin jokaiseen täynnä oleva ailanne <3
