Keskustelufoorumeita tutkimassa

Ihan ensikertalainen en netin keskustelufoorumeilla ole, vaikka en niistä erityisen kiinnostunut  ole ollutkaan. Olen muistaakseni kirjoittanut 1 tai 2 kertaa jollekin palstalle, mutta se on ollut lähinnä kokeilumielessä. Tätä tehtävää varten menin ensin Suomi24-keskusteluihin tutkimaan  Helsinkiä koskevaa keskustelua.
Varsinaista omaa kohtaansa ei Helsingillä Kaupungit ja kunnat –osion otsikoissa ollut, mutta Uusimaa-kohdasta löytyi jotain satunnaista Helsinkiä koskevaa (työmatkavähennys Helsinkiin). Tekemällä kuitenkin Helsinki-haun ko. sivulla päädyin joukkoon aihetta koskevia viestiketjuja vuodesta 2004 eteenpäin. Hyvin sekalaista keskustelua löytyi, ja niistä (vähän vanhemmista) pisti esiin esimerkiksi Helsinki/Porvoo –alueluovutusongelmatiikka.
Kirjastoja käsitteleviä keskusteluja silmäilin myös Suomi24:stä. Suurimman huomioni saivat kirjaston asiakaspalvelua, kirjastoalan koulutusta ja  ns. henkilökunnan luontaisetuja ym. käsittelevät viestit. Vaikka kommentit eivät aina kovin asiantuntevia olleetkaan, pysyi keskustelu kuitenkin melko hallittuna joihinkin muihin keskusteluihin verrattuna.
Helsingin kaupunginkirjaston sivuilla olevassa keskustelussa käsiteltiin mm. kännykän käyttöä ja muutenkin äänekästä käyttäytymistä kirjastossa sekä keskustakirjastoa. Kovasti joutui myös Olli Savonen vastailemaan asiakaskoneiden ja HelMetin tietotekniikkaongelmista, mutta kaiketi vuorovaikutus tällä tavoin syntyi asiakkaisen ja kirjaston välillä.
Kirjastot.fin lukukokemuksia koskevassa keskustelussa on tällä hetkellä useita aloitettuja (korkeintaan 2 viestin keskusteluja) mutta vain muutama pidempään jatkunut keskusteluketju. Suosituimpia aiheita on ollut  pottereiden ja Taru sormusten herrasta -sarjan vertailu sekä sen miettiminen, mikä lukemisessa viehättää. Kaikki tässä palvelussa selaamani keskustelut olivat aika nuorten käymiä.