Hyvin Vointia

Uimakaverini on toimistopäällikkönä ultramodernissa konsulttifirmassa. Paikallisessa yksikössä on kolmisenkymmentä työntekijää. Kemian maisterius takataskussa on riittänyt hienosti (!) bisneksen saamiseksi rullaamaan, toimiston tulos on tämän kansainvälisen firman Pohjoismaiden paras. Kahtena vuonna peräkkäin on kaikille työntekijöille maksettu joulukuussa ylimääräinen kuukauden palkka (kuvitelkaa, hei, kollegat).
Olen kuitenkin aistinut krooliystävästäni, että kaikki ei ole kohdallaan. Tarpeeksi pitkän ja kostean saunaillan lopulla hän sitten saikin kakistettua ulos ongelmansa: työpaikalla on uupuneita ihmisiä. 33-vuotias nainen oli joutunut ensin burnoutin kouriin ja pitkälle sairaslomalle. On nyttemmin vähän toipunut mutta ei kuulemma ole mitään takeita siitä, että tulee palaamaan työelämään. Lievempiäkin tapauksia on muutamia.
Syyllisyys tietysti painaa ystävääni: ei hän ole saanut työnohjausta tai koulutusta orastavien uupumusten tunnistamiseen. Nyt olen itse hänestä huolissani, kolmen lapsen isästä joka remontoi ikivanhaa tölliä.

Kuvitelkaa millainen tilanne voi syntyä työpaikalla, jossa ei voida edes rahallisilla bonuksilla kompensoida työntekijän (ainakin osittain) vapaaehtoista uhrautumista. Tai jos työn tuotto ei ole tavanomaisimmilla matemaattisilla suureilla mitattavissa.


Huu, työelämämörkö sillan alla (lähde: Jamokerin kuva-albumi Flickrissä, oikeasti tämä on Troll Under a Bridge, Seattlessa).

Työ, josta saa tyydytystä ja iloa, antaa parhaimmillaan paukkuja myös jaksamiseen muussa elämässä -ainakin itse uskon näin. Sama toimii tietysti myös päinvastoin, hyvässä ja pahassa.