Facebook

Olen ollut Facebookissa kohta varmaan jo 2 vuotta. Menin mukaan, koska tunsin pakkoa, ‘peer pressure’. Tuntui, että tästä web-villityksestä ei voi jäädä paitsi, koska yli puolet ystävistä on siellä + kaikki tutut  ja kollegatkin. En ehdi ‘hoitamaan’ tiliäni kovin usein, mutta Fb on aivan mainio tapa pysyä kartalla kavereiden elämässä. Kuvien ja hyvien linkkien jakaminen on myös helppoa ja hauskaa. Yhä enemmän kommunikaatio on myös siirtynyt sinne sähköpostin kustannuksella.  Minun onnekseni tosin sähköpostiin tulee ilmoitus aina kun joku on jonkun viestin sinne jättänyt. Varauksetonta haltioitumista Fb ei kuitenkaan ole koskaan tuottanut. Rajoitukset olen pitänyt aika tiukkoina, mutta kyllä sitä monesti jälkeen päin on päivitellyt, mitä kaikkea itsestään on tullut kerrottua ja verkkoon pantua, vaikka kyseessä olisikin vain joku monista hauskoista ja sinänsä viattomista testeistä tai kyselyistä.
Oma kirjastoni on myös Facebookissa http://www.facebook.com/group.php?gid=5588558761. Olen siellä jäsenenä, mutta en ole vielä osallistunut millään tavoin. Kynnys on kova, omalla nimellä asiantuntijana, virkamiehenä, mitä jos tekee virheen? Siksipä onkin hyvä miettiä miten virka-asemassa toimivan henkilön siellä ja muaallakin verkossa olisi viisasta esiintyä. Luin Qaikun Wirkamiehet Werkossa Workshopin seminaariraportin ja sitä nyt hiukan seuraavaksi pohdiskelen.
Itse olen siis tähän asti huseerannut verkossa yksityishenkilönä ja lähinnä vain Facebookissa. Jos ja kun tulevaisuudessa esiinnyn sosiaalisessa mediassa kirjaston työntekijänä, en pane pahakseni, että siitä on selvät ohjeet tai pelisäännöt. Toistaiseksihan kirjastojen tuottama sisältö on ollut pääosin markkinointia ja tiedottamista, mutta kun siirrytään syvemmälle tasolle (kuten esim. poliisit ovat tehneet Galtsussa), niin strategiaahan siinä tarvitaan, ettei mene ihan kirjavaksi tai tasalaaduttomaksi. Seminaariraportissa puhuttiin monistakin tärkeistä asioista: ohjeistuksen tärkeydestä virkamiehille sosiaalisessa mediassa, mutta myös siitä lisähyödystä mitä ylipäänsä sinne meno tuottaa sekä organisaatiolle että käyttäjille. Ei ole mielekästä mennä suinpäin jonnekin vain menemisen vuoksi ja heppoisin perustein, vaan pitää miettiä  kannattaako johonkin tiettyyn palveluun lähteä mukaan, ja jos, niin millä tavoittein ja millä metodein. “Ympäristö pitää tuntea, ja miettiä voiko sitä rikastaa virkamiehillä” , kuten Mace sanoi. Muita tärkeitä pohdiskelun aiheita ovat mm. miten sopeutua uusiin toimintamalleihin: viestintäkulttuuri, yhteisöllinen tiedon käsittely, mitä sääntöjä on laissa ja palvelujen tarjoajilla (omistajuus, käyttöoikeudet,
hyväksytyt sisällöt, nimen käyttö, rekisteröityminen, sisältöjen arkistointi) ja onko virkamiehillä halua, taitoa ja välineitä osallistua. Kirjastolaisilla ei taida ainakaan olla puutetta viimeisistä.  Yksilö- ja virkaidentiteetin probleema on myös aivan ydinkysymyksiä. Pitää selkeästi ilmaista kummassa roolissa esiintyy, jos valinnanvapaus on. Eli kun osallistut, tee selväksi edustatko itseäsi vai organisaatiotasi ja jos edustat organisaatiotasi, varmista, että esittämäsi kanta on oikeasti organisaatiosi hyväksymä. Eräs kirjoittaja lisäsi vielä tärkeän pointin eli vaikka edustatkin organisaatiotasi, pyri näyttäytymään ihmisenä: “Muutkin sosiaalisissa verkostoissa asioivat ovat ihmisiä. Siellä on totuttu tasavertaisuuteen, kun viraston ovesta on totuttu kävelemään nöyrästi hattu kourassa. “  Kirjastossa kynnykset ovat matalat, mutta kyllä meilläkin aina välillä virkaintoisuus ajaa asiakaslähtöisyyden ohi.
Sosiaalinen (itse tykkään enemmän termistä yhteisöllinen) media on nähty helposti lähinnä markkinointikanavana, joka on helppokäyttöinen ja edullinen. Sosiaalisen median pitäisi kuitenkin olla enemmänkin, ja sitähän täällä meidän kurssillammekin yllytetään pohtimaan. Mitä kaikkea muuta se voisi olla kirjastoille? Vuorovaikutuskanava, totta kai. Työnteon apuväline?