Facebookissa
Olen pohtinut/joutunut pohtimaan sosiaalisessa mediassa olemista sekä ihmisen että nyt myös kirjastotyöläisen ja edustamani organisaation näkökulmasta. Parhaillaan kehitellään Helmet-kirjaston yhteistä sosiaalisen median ohjeistusta. Olen seurannut verkkokeskusteluja aiheesta Qaikun seminaarikannun, Slidesharen ja Ylen webinaarin välityksellä. Näin olen tutustunut Eduskunnan, Nokian, Valtionhallinnon (Oikeusministeriön) sekä Yle:n sosiaalisen median strategioihin tai niiden hahmotelmiin.
Ensimmäistä kertaa huomaan tietoisesti jakavani itseni erilaisiin rooleihin. Tajuan, että minä tosiaan edustan kirjastoa siellä ulkona. Pelkään, että alan pelätä osallistumista (virkatehtävissä) niin, että en osallistu. Ja että alan jäykistellä virkaihmisen roolissani niin, että kadotan luovan, luonnollisen ja leikillisen otteen. Sananvapauden ja virkaihmisvastuun välinen dilemma.
WirkamiehetWerkossaWorkshop – ja em. muissa verkkokeskusteluissa todetaan, että yhteisöllisyyspalveluissa pitäisi voida toimia työajan puitteissa. Edelleen, että sosiaalisessa mediassa toimiva voisi olla paitsi virkaihminen myös ihminen. Keskusteluissa korostetaan lisäksi verkostoitumispalvelujen merkitystä markkinointikanavana. Haluaisin löytää muitakin kuin mainostamiseen liittyviä tarkoituksia tai toimintatapoja.
Organisaatio voi saada yhteisöllisuuspalveluissa asiakkailta palautetta, ideoita, tietoa asiakkaista (käyttäjätutkimus), tietoa siitä “missä mennään”. Mitä saa asiakas? Tietoa tapahtumista, tiedotuksia. Hän voisi saada myös luku-, kuuntelu- ja linkkivinkkejä, sisältöjä mukaan otettavaksi, sisältöjä joihin olisi helppo tarttua.
Eilen huomasin kirjastoni musiikkiosaston lainaustiskillä kasan HelMet-plektroja. Skannasin plektran kuvan, kirjoitin “mainostekstin” ja julkaisin viestin kirjastomme Facebook-sivulla. Ensimmäinen ylläpitotoimeni virkaihmisenä. Ehkä joku kitaransoittaja ilahtuu. Kuva ainakin on kaunis.
Mutta tavoittaako viesti mahdollisen ilahtujan? Tikkurilan kirjastolla on Facebookissa vain 81 fania; suurinta osaa heistä en tunne, ehkä he ovat jopa asiakkaita. Sivuilla on viisi ylläpitäjää, joista vain yksi on aktiivinen. Profiilin sisältö sitä tavallista: tapahtumien mainontaa, markkinointia. Useamman meistä pitäisi kyllä aktivoitua.
Jos saisin HelMet-plektran Vantaan kaupungin FB-sivulle (yli 500 fania)… Tällä sivustolla on yllättävän rento tunnelma, olen positiivisesti yllättynyt.
