Webinaaria - 13

Webinaari oli itselleni aivan uusi ilmiö, mutta mahdottoman odotettavissa oleva. Liveluentoa seuraa siinä kuin keskusteluakin, mutta olipa merkillistä, miten hankalaa oli ensin seurata luentoa netistä: toosasta tulevaa puhetta kun jotenkin odottaan kuulevansa taitavasti toimitettuna. Mutta tämä on sivuseikka.

Hyvä keksintö, säästää matkakuluissa ja sallii väsyneen opskelijan rauhassa torkkua luennon aikana ilman, että viereltä kukaan tökkii kyynärpäällä. Vaatii harjaantumista kolmoiskeskittymiseen: kuuntelu, kommentointi ja kommenttien lukeminen.

Plagioinnilla luikahtelu on uusiutuva voima opiskelijapolvesta toiseen. Urkund vaikuttaa lähes salaisen palvelun aseelta sitä vastaan. Kaukana ovat ne ajat, jolloin opettajat soittelivat kirjastoon tekstinpätkää lausuen. Siinä sitten selailtiin opuksia ja koitettiin löytää vastaavuutta. Olisiko synonyymit taitavalla sittenkin vielä jonkinlaiset mahikset?

Yksi asia kuitenkin pudotti lähes penkiltä: Luennoitsija Pura käytti esityksensä alussa aikaa perustellakseen lähdeviitteiden merktsemisopastuksen tärkeyttä. Mitä? Miten voi opiskelijakohtelu muuttua. Silloin joskus viitteiden merkitsemistapaa taottiin kalloihin kuin lukkari A:ta ja B:tä jukolalaisille.