10. Galtsuun?

En ole tutustunut Galtsuun aiemmin. Toki tiedän, että se on olemassa ja tiedän periaatteessa miten se toimii. Toistaiseksi en ole pitänyt millään tavalla välttämättömänä, että juuri meidän kirjaston pitäisi siellä näkyä. Toisaalta, kirjastomme on kuitenkin Facebookissa, miksei sitten myös Galtsussa?

Ensimmäinen syy on se ikuinen aika, eli sen puute. Kaikkiin paikkoihin ei ehdi kirjoitella. Toinen syy on se, etten oikein tiedä mitä kirjastomme siellä tekisi. Galtsu on selkeästi nuorten paikka ja siellä nämä meidänkin kirjaston teinit tuntuvat roikkuvan. Galtsuun ei ehkä kuitenkaan kannata mennä pelkästään sillä periaatteella, että Terve, tässä on Kirjasto, vaan pitää keksiä jotain ekstraa. Jos kirjasto tarjoaa nuorille jotain toimintaa (kuten esim. peli-iltoja), voisi Galtsu olla hyvä paikka tiedotukseen ja yhteydenpitoon.

Kaikkein parasta olisi, jos kirjastot voisivat tehdä yhteistyötä tässä(kin) asiassa. Luotaisiin yhteistunnus vaikkapa kaikille Helmet-kirjastoille ja kirjastot voisivat vaikkapa vuoroviikoin osallistua Galtsun ylläpitoon. Eli vähän vastaavalla tavalla kuin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa tai Kysy online chatissa. Ja vielä parempi olisi, jos Galtsun ylläpitoa hoitaisivat nuorten kanssa muutenkin työskentelevät kirjastolaiset.

Facebook sopii paremmin yleisluontoiseen asiakastiedotukseen, yhteydenpitoon ja keskusteluun. Aion toistaiseksi pitäytyä vain siinä ja ottaa näitä muita (Galtsu, Twitter) mukaan kuvioihin sitä mukaa, kun niille on oikea tarve.