sanomaa ja tunnesisältöä (14)
En tiedä vielä olenko kurssin puolessa välissä, vaiko vasta aivan alussa.
Sen kuitenkin kykenen sanomaan, että kurssi on johdattanut minut aivan uuteen maailmaan. Peilaan nykyään kaiken 23:n kautta. Mietin: Olenko jo käsitellyt tätä kurssilla? Onkohan mahdollisesti tästä ja tästä hyötyä kurssia silmällä pitäen. Olen miettinyt, mitä hyötyä kurssista on työelämässäni henkilökohtaisesta hyödystä puhumattakaan. En muista käyttäneeni näin kokonaisvaltaisesti aikaani yhteen -joskin laajaan- asiaan pitkään aikaan. Kokonaisvaltaisuus tässä yhteydessä on kuin lapsen syntymä. Se miten pieni vauva täyttää ja vaatii kaiken ja samalla opettaa koko ajan uutta. Ontuva vertaus, myönnetään.
Uskon, että monet kurssilla opitut ja säilöönpannut asiat kaivan esille myöhemmin. Jotkut osoittautuvat tärkeiksi ja käyttökelpoisiksi, jotkut unohtuvat, joutavatkin.
Alussa haalin liikaan kaikkea, syötteitä ja linkkejä Deliin. Syötteitä olen karsinut ja voin sanoa lukevani, ainakin pintapuolisesti, kaikki tilaamani syötteet. Deliciouksen olen unohtanut. Harmi sinänsä. Pitäisi olla aktiivisempi senkin kanssa. Sielläkin varmaan suursiivous tekisi hyvää. Aivan kuin kirjastossa; mitä enemmän poistat, sitä enemmän menee lainaan.
Blogiin kirjoittaminen on minulle aivan uusi asia. Muiden blogeja olen lukenut; joitakin ihaillen, joitakin ihmetellen. Se miten helppoa tänne kirjoittaminen lopulta on, yllätti minut. Aluksi arvelin tekstin pysyvän vain opiskelualustana ja dokumenttipohjana kurssin etenemisen seuraamista varten. Huomaan nyt paljastaneeni itsestäni, tavoistani ja maailmankuvastani aika paljon. Ehkä liikaakin.
Voi olla, että jatkan kirjoittamista myöhemminkin. En kuitenkaan täällä. En halua vieraita kommentoimaan ja ilkeilemään teksteihini. Aivan kuten täällä kommenteissa, olen kokenut tyrmäyksiä myös työpaikallani. Ei mitenkään uusi, vain entistä peittelemättömämpi, on työtovereiden ilkeä suhtautuminen. Toisen ilo ja into voi olla myrkkyä kateelliselle.
Humaltunut olen tästä kaikesta...ja pelkään laskuhumalaa.
