Tagittamisen kynnys madaltui pelisessiossa
Luulin pelaavani Googlen Image Labeler -peliä ollakseni hyödyksi Googlen kuvapalvelulle kuten tehtävän esittelyssä vihjaistiin. Tosiasiassa tunnin pelisession kuluttua olin täysin pelin lumoissa ja innoissani siitä, että välillä vilahdin tuntemattoman parini kanssa päivän kolmen parhaan tuloksen joukossa.
Istuimme Ailan kanssa Espoon kulttuurikeskuksen nuottiparvella, jossa oli kylmä. Vähän aikaa pelattuamme meillä oli kummallakin kuuma, suorastaan hiki. Saamme eteemme Googlen kuvapalvelun kuvia, joille ehdotamme tageja. Kun ehdotamme samaa tagia parimme kanssa, saamme pisteitä ja pääsemme eteenpäin. Kuvittelimme, että olisimme voineet pelata Labeleria parina. Vasta jonkin ajan kuluttua tajusimme, että parimme on joku arvottu tuntematon jossakin.
Aloittelijan menestys oli parin ansiota. Kun pari sylkee tageja suunnattomalla vauhdilla, pakostakin osuu lopulta yksiin omien vaatimattomampien ehdotusten kanssa.
Pari aiheuttaa myös paineita. Ei halua olla surkea osapuoli, josta toinen joutuisi kärsimään. Pienen harjoittelun jälkeen pelissä kehittyy. Oppii peesaamaan paria. Jokaisen tagityksen jälkeen saa näkyviin parin tagiehdotukset, jolloin oppii parin ajattelusta. Lopulta parin kanssa mätsää jo kertaehdotuksella.
Pelissä ei tagiehdotuksia ehdi punnita, vaan niitä syötetään niin nopeasti kuin mahdollista. Tämä alentaa tagityksen kynnystä ja suhtautumista koko asiaan. Google Image Label oli viihdyttävä ja hauska.
Samaa ei voi sanoa Facebookin Farmvillestä ja Word Challengesta. Kumpikaan kokeilu ei ollut kehuttava.
Word Challenge muistutti ristisanatehtävää. Annetuista kirjaimista piti keksiä sana. Kokeilin englantia, ruotsia ja italiaa. Olin tosi huono. Ruotsi onnistui parhaiten.
Jos onnistuin keksimään oikean sanan, en keksinyt ollenkaan, miten saan seuraavan sanan esiin. Päädyin aina loppulaskentaan, johon sain korkeintaan yhden oikein keksityn sanan vaatimattomat 160 pistettä. Olin vauvatasolla. Facebook-profiilikuvani ilmestyi näkyviin ja siinä esiteltiin vaatimattomat 160 pistettäni. Vieressä oli tuntemattoman kaverin profiilikuva ja hänen saavuttamansa 33 000 pistettä. Miten nöyryyttävää! Olin varma, että surkea pelitulokseni tulisi isosti näkyviin Facebook seinälleni. Niin ei onneksi käynyt.
Farmville ei ollut sen onnellisempi pelikokemus. Oma pelihahmo oli varsin vaatimaton Second Lifeen verrattuna. Keräsin valmiina näkyvän mansikkasadon ja kylvin soijapapuja. Tylsää.
Mulla oli 200 kolikkoa ja 5 seteliä virtuaalista pelirahaa. Halusin ostaa eläimiä, mutta niihin minulla ei ollut varaa. Koiria ei ollut edes tarjolla. Olisin voinut ostaa pelirahaa oikealla rahalla, mutta en nähnyt siihen pienintäkään syytä. Toinen vaihtoehto olisi ollut edetä jotenkin tasolle 7. Ei aavistustakaan miten. Odottamallako, että soijapavun siemeneni kasvavat päivässä keräilykuntoon ja käydä ne sitten keräämässä?
Suoraan sanoen en koukuttunut tähän tai sitten mulla ei ollut hajuakaan, miten peliä olisi pitänyt pelata. Onhan siihen tehtäväesittelyn mukaan koukuttunut jo yli 70 miljoonaa pelaajaa ja omissa Facebook-ystävissänikin näkyy olevan Farmville-faneja. Todennäköisesti en vain osannut pelata.
Päätimme Ailan kanssa pyytää apua joskus sopivasti joltakin kirjaston lapsiasiakkaalta, jonka näemme pelaavan kyseistä peliä. Josko hän voisi meitä opastaa Farmvillen saloihin?
