16. Librarything
Kirjastojuttuja
Librarything vaikuttaa lupaavalta palvelulta, johon pitää perehtyä kunnolla, jotta siitä saa kaiken hyödyn ja ilon irti. No, tämä pätee kyllä kaikkiin muihinkin kurssin asioihin.
Vein palveluun muutamia suosikkikirjojani. Aluksia näin harjoittelumielessä. Suositukset olivat osittain ihan osuvia: Diana Setterfieldin Kolmastoista kertomus -teoksen suosituksissa oli mm. Lisa Seen Snow flower and the secret fan (Lumikukka ja salainen viuhka), jonka olen lukenut ja joka kyllä oli jollain tavalla samanlainen. Samoin Zusakin The book thief (Kirjavaras) osui nappiin.
Leena Krohnin Tainaronin suosituksissa oli mukana aika paljon suomalaisia kirjailijoita, joten oletan, että suosittelu perustuu ainakin osittain siihen. En ainakaan heti keksi mitä muuta yhteistä on Tainaronilla ja Seitsemällä veljeksellä, vaikka hyviä kirjoja ovatkin... Toisten jäsenien suosittelut ovat mielenkiintoisia ainakin Cormac McCarthyn Tie -kirjan yhteydessä.
Librarians who LibraryThing -ryhmän keskustelut ovat ihan mielenkiintoisia. Erityisen hauskoja ovat "Annoying things that patrons do..." -ketjun viestit. Tosin suurin osa keskusteluista ei tunnu koskettavan suomalaisia kirjastoja, saatika yleisiä kirjastoja.
Mitä kirjasto voisi tehdä Librarythingissa? Meillähän on jo hienot kokoelmaluettelot. HelMetissä kokeiltiin vähän aikaa myös kansikuvia, mutta siitä jouduttiin luopumaan teknisten ongelmien vuoksi. Kansikuvat tulevat kyllä varmasti jossain vaiheessa takaisin. Ehkäpä Librarythingin mahdollisuudet ovatkin suosittelun puolella. Kirjavinkkaushan on ollut kirjastoammattilaisten alaa jo pitemmän aikaa. Suosittelupalvelut ovat suosittuja ja niihin huomaan itsekin tarttuvani, jos en muuten niin uteliaisuuttani (tietävätkö ne muka oikeasti mikä minua kiinnostaa...)Toisaalta on tekeillä ihan suomalainenkin versio Librarythingista, nimittäin Kirjasampo: http://wiki.kirjastot.fi/index.php/Kirjasampo_faq
Tässä suhteessa suosisin kyllä suomalaista ja toivoisin, että kirjastot laittaisivat paukkunsa mieluummin tänne, kuin LibraryThingiin.
